INHOTTUJÄRVEN HIRVIÖ
 |
| Ja mähän en sit se hirviö oo. Se on tuolla toisella rannalla. |
Ruoan jälkeen leikittiin ja pelattiin pelejä ja pidettiin muutenkin hauskaa. Illalla kun oli jo pimeää, alkoi porukka viimein jo mennä yöpuulle telttaan, kukin omiin makuupusseihinsa. Pikkuhiljaa alkoi kuulua tasaista hyrinää teltasta, kun kaikki vaipuivat vähitellen uneen. Grroauh! kuului yhtäkkiä järveltä. - Mikä se oli, Elli pomppasi pystyyn, muutama muukin heräsi säikähtäneenä. GGrrroauuh, GGGrrrrooaauuuuh!! Se oli todella selkäpiitä karmiva ääni. Alfie, joka oli porukan rohkein lähti Aslan perässään katsomaan laiturille. Mitään ei yön pimeydessä kuitenkaan näkynyt. Pikkuhiljaa muutkin tulivat perässä rantaan. Myrsky ja Tuisku katselivat järvelle, ja siellä he yhtäkkiä näkivät kuunvalossa SEN, järven toisella puolella. Se oli hirveän iso ja se oli kolmipäinen. Hui kauhistus, mikä se oikein oli? Sitten se katosi. Mitään ei enää kuulunut eikä näkynyt. - Mennääs takaisin nukkumaan, Ehdotti Olli. Hän ei kovin hyvin nähnyt pimeässä. -Minua pelottaa, sanoi Elli. - Älä huoli, minä voin ottaa sinut kainalooni, sanoi Myrsky. Ja niin Elli meni Myrskyn ja Tuiskun väliin. Unta hän ei kuitenkaan heti saanut.
Juuri kun Elli oli uudelleen nukahtamassa, se kuului taas. GGGRRrrooaaauuuhh!!! GGGRRrrooaauuhh!!! Nyt kaikki pomppasivat ylös kertaheitolla. - Mikä se oli, mikä se oli, supattelivat pienimmät peloissaan. - Nyt kyllä otetaan tästä selvää, sanoi Ossi. - Kuka lähtee mukaan. Mennään lintutornille tähystämään, niin nähdään paremmin. Siellä se taas selvästi näkyi vastarannalla kolmipäinen hirviö karjumassa. Kaikki painautuivat toisiaan vasten. Hetken kuluttua Alfie sanoi: - ei tämä näin voi mennä. Me olemme tulleet tänne leireilemään ja nauttimaan luonnosta. Ei meitä mitkään kolmipäiset hirviöt kyllä säikyttele. Lähdetään ME säikäyttämään se, niin oppiipahan olemaan ihmi...koiriksi. Kaikki olivat samaa mieltä. Yhtenä joukkona he lähtivät kapuamaan lintutornista alas. He palasivat leiripaikalle ja löysivät rannasta veneen, joka tosin oli täyttynyt sadevedestä. Vene tyhjennettiin vedestä ja lastattiin rohkeimmilla koirilla niin täyteen kuin suinkin. Sitten lähdettiin soutamaan ääntä kohden, joka tosin nyt oli laantunut miedommaksi, aivan kuin itkuksi. Viimein oltiin vastarannalla ja lähestyttiin varovasti hirviötä. Yhtäkkiä hirviö kuuli heidän tulonsa ja nousi ylös. Siinä samassa he huomasivat vasemmalla puolella ystävänsä Karhun ja tajusivat, että kolmipäinen hirviö olikin karhun varjokuva. Karhu istui kivellä rannan lähellä ja heilutteli päätään puolelta toiselle, siksi sen varjokuva kaukaa katsottuna näytti kuunvalossa kolmipäiseltä hirviöltä.
-Hei Karhu-herra, mikä sulla on hätänä? huuteli Elli, joka oli rohkaistunut, huomatessaan vanhan tuttunsa. - Vatsaani koskee ja ripaska lentää, vastasi karhu vähän äreästi. Se oli hyvin ymmärrettävää, sillä hän oli mitä todennäköisimmin sairastunut samaan vatsatautiin, kuin Olli, joka sanoikin: - kuule, mulla oli justiinsa sama vaiva, ja voin kertoa, että kurjaa oli. Suorastaan gaameeta. Mulla on kyllä vielä lääkkeet mukana, voin antaa niitä sullekkin. Hän lykkäsi muutaman pillerin karhun kämmenelle. - Mitäs nää tähän auttaa, kun en murentakaan saa alas, tuskaili karhu. - No ota, ota nyt vaan, kyllä se sitten auttaa kun otat sen. Ei se siinä tassussa helpota yhtään oloa, mutta jos nielaiset sen, niin kohta on parempi olla. - No jos mää nyt sitten, sanoi karhu ja nielaisi pillerin. Loput hän laittoi taskuunsa. - Otat yhden aamulla, yhden päivällä ja yhden illalla, niin johan oot kohta kunnossa, opasti Olli vielä. - Nyt, häipykää, minä yritän vähän nukkua, sanoi karhu. Koirat antoivat karhun parannella itseään rauhassa ja lähtivät vähin äänin palaamaan leiripaikalle.
Aamulla koiraporukka heräili herkulliseen ruoantuoksuun. Karhu oli pillereiden avulla parantunut tuotapikaa. Parannuttuaan sillä oli hirveä nälkä ja se oli tehnyt itselleen metsästäjänkeittoa ja päättänyt tuoda loput heille muillekin. Kiitokseksi paranemisestaan. - Nam, hyvää! Kukas metsästäjä tässä on hengestään päässyt? kyseli Elli pilke silmäkulmassaan. - Höh, ei kukaan, siinä vaan on metsän antimia, kuten sieniä ja marjoja, sanoi karhu - ja sisiliskoja ja kärpäsiä ja hämähäkkejä, hän lisäsi vielä hymyillen nähtyään pilkkeen Ellin silmissä. Kiitos sanoi Elli syötyään ja kävi rutistamassa karhua. Muut tekivät saman tempun ja loppuloma vietettiinkin sitten mukavasti karhun kanssa leikkien ja laulaen.
T: Elli Elviira Eloveena
