sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

114. Ilon päivä

Terve, pitkästä aikaa

Saatiinpa sitten eräänä kauniina päivänä kauankaivatut Arttu ja Mai meille kylään. Ei oltu moneen vuoteen nähtykään, ja silti tuntui yhtä tutulta kuin eilen oltaisi nähty. Edellispäivänä olin siivonnut pirttiä siltä varalta, että säätieteilijä olisi erehtynyt ja lähettänyt yllemme karmean sadepilven, ja joutuisimme olemaan sisällä. Mutta ei, sää oli mitä parhain ja ehdein siirtää puutarhapöytää pariinkin otteeseen varjopaikkaan, vaikka olihan meillä toki aurinkovarjokin. Tuulikin onneksi sopivasti, niin ei olleet itikatkaan liiemmälti riesana. Lämmintä kyllä piisasi siitä huolimatta. 

Voi hyvänen aika, mitä se nyt...ei meille mitään olis tarvinnut tuoda.
Ihan itte olisitte riittänyt. Mutta kaunis on "horsma" ja nappulat herkullisia.


Vielä aamupäivälläkin riitti puuhaa, ja yllätyin kun Mai lähetti tekstarin lähdöstään. Joko se kello nyt oli niin paljon? Tuli kiiru käydä suihkussa ja tehdä vielä loppusilaus, joka hiukan jäi kesken. Olin just pakkaamassa tarjoiluja, kun Mai soitti olevansa lähellä ja menin tienpäähän heitä vastaan. Että sori kun jouduin vielä epäkohteliaasti ramppaamaan sisällä, tarjoilut jäi lämpimälle pöydälle, vaikka niiden piti olla kylmäarkussa valmiina puutarhapöydän ääressä. Käsidesin ja maskit ja kumihanskatkin olin jo aiemmin varmuudeksi kantanut ulos, jos hän haluaisi niitä käyttää, mutta totesimme ulkona käsidesin riittäväksi. Ja seuraavana aamuna luin lehdestä, että täältä on maskisuositus poistettu tietyin edellytyksin.

Elli: Morjens, Arttu
Arttu: Morjens Ellin emäntä,
ollaanks kavereita ku sulla näkyy olevan noita namejakin.

Arttu oli yhtä ihana kuin muistinkin, oikea suklaakuono. Kuvaustilanne oli hiukan haastava, kun piti varoa, ettei Arttu vaan hypi, kun mulla oli kädessä namia ja yritin saada molempia pysymään paikoillaan. Mahtoivatkohan nuo muistaa toisensa. Mitään ärhentelyjä ei ollut ja pienen aikaa toisiaan ihmeteltyään, Elli joka oli tutulla omalla pihalla rauhoittui. Arttua varmaan hieman kismitti, kun joutui liinaan kiini, mutta parempi niin, ettei tarvitse pelätä karkaavan, meidän talon ohitse kun saattaa kulkea koirakoita, eikä joka kohdassa ole aitaakaan.


Arttu: Mitä sää mamma sanoit? Yhtään en oo hyppiny, en edes yrittäny.


Elli: mää täsä vähän paikkaan noita Artun jälkiä.


Sydämmellinen peräpää ;)
Mitenkä nuo (mäyrä)koirien peräpäät onkin aina noin söpöjä :D


Piiitkä poika tuo Arttu. (Kuva: Mai)



Mää täsä vaan jälkitarkistelen, että ehtikö se Sir Arthur tännekkin jälkensä jättämään.



Tästä ainakin pitää paikata!

Myöhemmin kun Arttu ja Mai olivat lähteneet, Elli kävi vielä tarkastamassa tilanteen ja teki tarvittavat paikkaukset Artun jättämiin tuoksujälkiin. 


Kiitos, Arttu ja Mai, kun kävitte, ja tervetuloa uudelleen. Kiitos nameista ja kauniista kukkasesta.