Kesäl iskä "löysi" tontirajalt mu edeltäjäni, Kapun, vanhan koirankopin. Ne veti velipoja kans sen sielt esii. Mää vihelsi peli heti poikki, ko pitihä koppero tarkastaa enne mitää ylimääräisii toimenpiteit:
 |
Tääl o selvästi asunu joku joskus. |
 |
Täst puuttuu kyl semmone lämmin pehmone lattiamatto. - Taik vois se ol vaik karhuntaljaki. |
 |
Täh? Miten niin pois? En tule! Mul o tarkistukset keske! |
 |
Toi terassi näyttää vähä epäkurantilt, milteistä laholt. Mutta sen voi koljata, joo! |
 |
Hmm. Täst puuttuu ovi. Sais vähä piratis...privatismia tänne. |
 |
Joo, kaiken tään tarkastelun tuloksena mää tulin siihe tuloksee, etä kyl tääl melkose iso remppa tarttee tehr, ennenko mää tähä muuta asumaa. Sikstoiseks, ei iskä tän mahtuis millää, ja kene siputassuje pääl mää sit makoisi, ko ei tän kukkaa muukaa mahtuis mu lisäkseni. Mite ihmees se Kapu o aikoinas mahtunu tost piänest reiäst, konnemmääkää meinannu siitä pääst? |
Joo, arvakkaas kui kävi kopperol? Iskä teki siit semmose piäne kopi vesipumpu pääl. Et' ei sitä ny sit rempattukaa mul. Hyvä oliki, ko mialuummi mää ole tääl sisäl muitte kans. Viärihoitoo mää sil ny anna, ko se o kippee.