31. Jalka-asiaa

Ajattelinpahan nyt kirjoittaa teille jaloista. Lähinnä kai omistani, vaikkei se ketään kiinnostaisikaan. Eikös teidänkin mielestä jalat ole aika tärkeä "kapine" ihmis-elossa? Niillä kuljetaan paikasta A paikkaan B [enkä tarkoita nyt sukulakua AB ;) ] Niillä tasapainoillaan jumppamatoilla, käydään kaupassa, ym. ym. Ja erityisesti me koiraihmiset, mutta myös muut - me lenkkeilemme niillä. Ihmisen pitäisi kävellä vähintään 10 000 askelta päivässä. Eihän niitä (jalkoja) muuten huomaa, mutta kun niihin tulee jotain vikaa, ollaan hmm...sanoisko kuusessa.

No mullahan on pitkään ollut ongelmana pitkillä lenkeillä, että jalkapöydän alta alkaa pistää loppumatkasta. Yritän kipristellä varpaita jalkineen sisällä kävellessäni, mutta ei siitä juuri apua ole. Toinen vaiva on vähän uudempi, jalkaterän ulkosyrjään koskee, tämä myöskin pitkillä lenkeillä. Ja nuo meidän pitkät lenkit taitaa olla monelle teistä aika lyhkäsiä eli n. 3 km. No, sen pidemmille on Elliä hankala saada. Se tulee kyllä vanhoille tutuille lenkeille, mutta uudet reitit ovat sille vieläkin vaan kauhistus ja sitä saa suorastaan kiskoa perässä. Mutta siis käydessäni muissa asioissa lääkärissä, kysyin häneltä asiasta. Hän käski käydä näyttämässä jalkojani fysioterapeutille. No viime viikolla sitten kävin. Tämä komensi minut selin itseensä nähden ja käski nousta varpailleni ja laskeutua hitaasti alas. Tein näin muutamia kertoja. Diagnoosi ulkoreunojen kivulle oli jotakin tähän suuntaan, että jalkapöydän ulommat pitkittäislihakset ovat venyneet ja jalan ulkoreunat lätsähtivät edellä lattiaan. Myöhemmin pohdein istuma-asentoani ja huomasin, että yleensä kun istun, minulla on jalat ristissä tuolin alla. No tottakai sellainen virheasento aiheuttaa pitkällä tähtäyksellä ongelmia. Oon miltei varma, että tää on yksi syy kipuiluun. Kokeileppa, jalat ristiin tuolin alle.

Ohjeeksi sain vääntää jalkaterää poispäin,
ikäänkuin pyykkiä vääntäisi.
Eli tuossa kuvassa nyt oikea käsi vääntää ylöspäin.

Toinen vika, siis se pisto siellä jalkapöydän alla johtunee kuulemma siitä, että minulla on madaltunut jalkapöydän poikittainen kaari, joka on matalampi juuri oikeassa jalassa, jossa kipukin on yleensä suurempi.

Ohjeeksi sain vääntää isovarvasta ja pikkuvarvasta toisiaan kohti. Myös tennispallon pyörittely jalkapohjan alla ja varpaiden kipristeleminen pallon ympärille on hyväksi. Lisäksi sain muistutuksen pohjelihaksien venyttelystä, joka taasen on unohtunut. Ja pyysinpä vielä vinkkiä kireän takareisilihaksen venytykselle, jota en pysty ihan noin vaan suorittamaan. No sain sellaisen ohjeen, minkä pystyn ilman kenenkään apuakin suorittamaan. Hyvä kunhan vaan muistan suorittaa noita harjoituksia tarpeeksi usein ja riittävän pitkän aikaa. Ettei hyvä inspiraatio vaan lopu ekaan keuhkojäähän, joka oli muuten männä viikonloppuna. Ei pidä läähättää lenkillä kovalla pakkasella ;) - keuhkot jäätyy ja kuume iskee!

Mutta pointtini oli se, että nuorenkin ihmisen kannattaa pitää jaloistaan hyvää huolta, ettei sitten vanhemmiten tule tällaisia kremppoja. Muista helliä riittävästi jalkojasi! (Kaikki jalkakuvat netin syövereistä)
Muoks. Kommenteissa tuli esille sellainen vaiva kuin plantaarifaskiitti. *Täältä* löytyy lisätietoa siitä mikä se on.

Ja sitten Ellin sipuihin:

Mä niin vihaan tätä pulloverii.

Elli pärjää ilman tossuja vain n. 8-10 asteen pakkasessa.
Sitten on jo  pistettävä tossut jalkaan jos mielii lenkille.

Näissä kuvissa pakkasraja alkaa jo hipoa huippua,
mutta vielä pieni lenkki ilman tossuja menee.
Tossut jalassa on vauhti melkoinen, mistähän se johtuu?

Ja tässä taas nukkuma-asento.
Kaikki siputassut ylöspäin ja selkä korkkiruuville! 

Onko sinun jalkasi/tassusi kunnossa?

30. Niitä näitä

Mää oonny tullu siihe tuloksee, et ei toi sihteeri elikkäs äippä enää lainkaa meinaa päivittää tätä plokii, ni mää ajatteli ny sit itte tarttuu puikkoihi. Tai siis emmää puikkoihi, ku niil vois vaik törkät ittees silmii. Ja kuis sit suu pannaa ko silmät o puhki. Poru siit pääsis. Nii, mitäs mää olinkaa sanomas...nii, et' mää oti sit tää näpyttime kauniisii siputassuihini ja pääti itte ruvet teil jottai kirjottaa. Ei mul o kyl hajuukaa mitä mää kirjottasi. Juu ei.

Mää oo täsä funteerannu, et mikä kumma siin o ko ihmisii fiilataa ain linssii. No ei tiätenkää me koirat sitä tehr, ei. Pois se meist, ei ol filunkei, ei. No joo, kuka ny välil käy napsiis jonku herkkupala pöyrält, jos joku o sen sin jättäny. No oma vika, mitäs jätti, siinhä se oli sen herkuttelija ulottuvil, et kyl mullekki kelpais, jos joku jottai herkkui johonki jättäis. Vink, vink, äippä. Taik joku vääntää haisevat tortut lattial, ko isäntäväki oli pois kotoota. No oma vika seki, mitäs oli pois just sillo ko toisel iski hätä pahimmoillee. Mut siihe alkuperäsee ihmislinssifiilaamisee. Nii, täsä taannoi oli uutimis semmost juttuu, et' ästeeäksä telakka tual Turuus (kyl määki Turus) olis tarvinnu valtiolt lainarahnaa, et se olis saanu laivatilaukse ittelles. Ei se paljoo ollu, mitä ny joku 50 millii (sil sais jo pari NEUkkupötköö) tai jotai. Ei tippunu lainaa ei, tilaus meni muual ja telaka tyäväki taitaa jäär tyättömäks. Siis herranen aika sentäs kui paljo se olis tuanu tyäpaikkoi ja sitäkaut verotuloi valtiol. Se olis vuares saanu ne lainarahas tavallas takasi veromarkkoin. Ja totmaar se telakka ny olis velkais maksanu takasi. Ny se (valtio) joutuu maksaa tyättömyyskorvauksii. Kreikkaa ja sinpäi kyl riittää rahajakajii. Noinniinku 3 miljartii. Et tollai niit ihmisii kusetetaa oikee olatakaa. Piänt noi mee koirulaiste yksittäiset ihmislinssii fiilaamiset o.

Mut jos toi oli politiikka, ni mää sano siit tassuni irti, ei kuulu mul. Tehköö ihmiset mitä lystää, kuha kattoo, et mul o ain juamaa vesikupis ja toises kupis ruakaa. Ja et mää pääse ain välil tyhjentää sualtani ja rakkulaistani, mialuusti pihal - pakkasel riittäis kyl sisävessaki. Ja et' mää saa ottaa tirsat just silloko mää ite tahro. Ja leikkii sillo ku mää tahro. Ja et mu päälleni ei puet yhtikäs mittää ylimääräst - kaulapantaa kummempaa. Ja ettei mua raahat liika pitkil lenkuroil. Ja et mu isompi isoveli tulee ain joskus mua kattoo. Tuli muute just, jee! Lips, lips!

Mu ja isovelje hellät hetket.

Lips lips ja hypnotisoiva laserkatse.

Ja sit me nii leikittii isovelje kaa.

Siin o sul sorsapaisti.

Mukavaa alkanutta vuatta kaikil! Vähä myähäshä tää toivotus o, mut parempi myähemmi ko ennemmi (sanos toine velipoika).

T: Elli Elviira Eloveena

29. Hyvää uutta vuotta 2013

Täällä on vielä ollut melko rauhallista, joitakin raketteja on silloin tällöin paukahdellut illan mittaan. Tai itse asiassa nyt kun kello juuri ylitti iltakuuden paukkuu hiukan enemmän. Mutta Elli taitaa olla tirsamaassa eikä kuule niitä. En nyt jaksa mitään kauheaa rimpsua vääntämään meidän uudesta vuodesta, mutta pistän tähän linkin viime vuodesta. Sieltä löytyy muutamia ohjeita paukkuaroille koirille: *Paukkuarka?* laitoin sinne pari kuvaa takaisin, ettei oo ihan tylsä postatus. Vuodatus mokoma kun kesällä söi kuvat. Siis mikäli jotakuta kiinnostaa.

Tässä vielä Virosta tuotu lelu, Nenäkäs nimeltään, jota Elli riepotti silloin yöllä, heti kun tulimme reissulta ennen joulua. Eli Nisäkäs leikkii Nenäkkäällä ;)

Nenäkäs korvaa Aapan, joka tuli tiensä päähän.

"Voiks tätä huispata"

"Siis leiki, LEIKI!"

"Ei oo täällä. Mihin sää sen oikein heitit?"

"Huiputus, huiputus, oli se. Mitä piti tehdä?"

Nytpä minä ja Hercules lähdetään vääntämään pizzapohjia,

Hyvää ja rauhallista Uutta vuotta, sekä terveyttä kaikille!

28. Lahjuksia

Kattokaas kamut, mitä pukki toi. Oon vissiin ollu aikas kiltti. Näitte kuvis näkyvie lisäks,  mää sai kaikenmaailma herkkundaalei. Joulu meni välil tirsotelle, välil uusil leluil leikitelle ja välil murkinaa syäre. Sillai mukavasti siis. Ton ekan lelun sain arpajaisvoittona *Bonolta*, äippä epäoikeudenmukaisesti kääräsi sen joulupakettiin ja sain sen vasta jouluna, vaikka se oikeesti tuli ennemmin jo postista. Eikös ookkin heino lelu, se jopa vinkuukin. Kiitti vaan oikein hurjasti, Bono, oivasta lahjuksesta! Muisku sulle!

Arpajaisvoitto Bonon blogista.

Ekan joululahjan sain jo ennen muita.
Tään paketin sisällä oli narusta tehty pallo.
Siitä ei nyt valitettavasti ole vielä muuta kuvaa.

Mun kissa-käsinukke, joka oli toinen lempileluni,
alkoi jo olemaan kypsää kauraa, joten
Virosta rantautui tällainen Jellona-kaveri.
Katti ku katti!

Joka koiran unelma: pupujussi

Ja tästä sitten kehkeytyi mun uusi lempileluni...

...Se on sorsa...

...Elikkäs Drake Mallard.

Isoveli....



....leikittää...



....mua...



....sorsalla, kunnes....

 





...se alko rapsuttaa mun masuu, ja se oli menoo se.
Kaikki toiminnot pysäs.



Äippä sai jonkun nostalgiakohtauksen, kun se laitto nää uusvanhat
verhot roikkumaan ikkunalle. Se oli saanu ne omalta äidiltään ja nää
on sillon jo roikkunut näis olkkarin ikkunois kun äippä asu omie
vanhempies kans täs samas talos. Eli verhot palas kotiis.

Jos haluat tietää mitä äippä sai jolupukilta, niin kurkkaapa tuonne leivontanurkkaan. Se on uusi sivu ja sinne pääsee tuolta ylhäältä, siis kohdasta, jossa lukee leivontanurkka.

27. Joulusatu 2012

Heräsin aamulla kolmelta kinkunpaistoon ja samalla ajattelin väsätä teille joulusadun, vaikkakin taannoin epäilin, ettei joulusatua syntyisi. Pikku vinkin sain kuitenkin *Main* blogista, ja siitä syntyi idea karkureissusta. Ja mahdollisille uusille seuraajille tiedoksi, että sadut-sivulta löytyy aiemmat satuilumme. Meillä myöskin koira on normaalisti se, mutta saduissa poikkeuksellisesti saatan käyttää hän-muotoa. En mitenkään väheksy heitä, jotka normaalisti käyttävät koirastaan hän-sanaa. Itse en vaan oikein osaa, ja jos vahingossa käytän, niin äkkiä huomaan ja alkaa naurattaa. Se vaan ei sovi mun suuhuni. Nyt, nauttikaa (tai kärsikää) sadusta ;)

ELLIN, ARTUN JA BASSEN KARKUMATKA

Oli vielä muutama päivä jouluun. Elli istui tietokoneen äärellä ja naputteli karvanaamakirjaan viestejään. Hän keskusteli Artun ja Bassen kanssa. Elli viestitteli pojille, että äiti vaan leipoo ja siivoaa, eikä juuri ehdi viettämään aikaa hänen kanssan. - Täällä sama juttu, kertoilivat pojat. - Se vaan tuhahtelee omissa ajatuksissaan, kun yritän heittää sille palloa, Basse sanoi. -Eikä ehdi rapsuttelemaan, vaikka kuinka kauniisti pyytää, kertoi Arttu. - Aina sama juttu näin joulun alla. Viimeksikin oli sama juttu, muistatteko pojat? ihmetteli Elli. - Juu, muistetaan, vastasivat pojat, mitä oikein tehtäisiin? Siinä sitten pohdittiin ja mietittiin mitä tehtäisiin, että emännät saataisiin huomioimaan pienet koiraressukkansa. - Hei nyt me keksittiin, Arttu ja Basse viestittivät tohkeissansa. - Lähdetään karkumatkalle! - Karkumatkalle? Hmm, karkumatkalle! No joo, itse asiassa toihan kuullostaa hyvälle. Sopii. Eihän ne muuten tunnu meitä huomaavan. Mites tehdään? Vastasi Elli - Mitäs jos nähtäis Suuren metsän laidalla?, Arttu ehdotti. - Sopii mulle, mihin aikaan olette siellä ja mitä otetaan mukaan? uteli Elli. - No, lähdetään vaikka illalla kahdeksan aikaan. Emäntämme on niin uppoutunut töihinsä, ettei se edes huomaa, että olemme mihinkään lähteneet, pojat viestittivät. -Nappaa nyt jotain evästä mukaan, vaikka kinkkua ja lanttulaatikkoa ja sen sellaista. -OK, vettä ei varmaan tarvita, kun lunta on niin paljon. Sitä kun haukkaa, niin jano lähtee. Sitä paitsi vesi vain jäätyisi näillä keleillä, vastasi Elli. - Okei, lähdetäänpäs sitten, pojat, valmistautumaan. Illalla nähdään. Hei, hei! - Nähdään, heippa! pojat vastasivat.

Illan tullen Elli lähti talsimaan kohti Suurta metsää. Metsän laidassa olivatkin jo pojat odottamassa häntä. - Heippa, pojat, mulla onkin jo ollut ikävä teitä. - Ja meillä sinua! Onpa kiva nähdä. Vaihdettiin kuonopusuja ja kuulumisia. - Tosiaan, mikä noita meidän äippiä oikein näin joulun aikaan vaivaa? Vähempikin vouhotus riittäisi, Elli sanoi. - Sanos muuta. Meidätkin jätti eräänä päivänä keskenämme kotiin ja lähti leipomuksiensa kanssa jonnekin. Autolla, kuulin kun se hyrähti käyntiin, sanoi Arttu. - Eikä edes jättänyt meille yhtään kakkua - Mutta eiköhän lähdetä viettämään omaa joulua keskenämme, mennään suureen metsään, toimitti Basse. Ja niin lähdettiin tallustamaan. Matkaan vierähti tovi jos toinenkin. Yhtäkkiä Arttu sai vainun. - Tulkaa, se sanoi ja lähti reippaasti juoksemaan eteenpäin. Elli ja Basse yrittivät pysyä perässä. Arttu juoksi ja juoksi ja toiset olivat jo ihan läkähdyksissä. - Pysää, huusi Elli. - Minä...lääh..en...puuh...jaksa...enää, huohotti Basse. Yhtäkkiä Arttu katosi näkyvistä, ikäänkuin putosi kuvaruudulta. Humps vaan, ja kohta kuului Artun hätääntynyt ääni jostain maan uumenista. Elli ja Basse juoksivat paikalle. Elli ehti ensimmäisenä paikalle, eikä ehtinyt väistää välttämätöntä. Humps vaan ja sekin putosi samasta kolosta, jonne Arttu oli kadonnut hetkeä aiemmin. Elli huusi kauhuissaan, kunnes huomasi olevansa aivan Artun vieressä. Kumpikaan ei paljoa pystynyt liikkumaan. Basse onneksi oli huomannut missä kohtaa Elli oli pudonnut ja osasi näin välttää oman kohtalonsa. - Basse, sun pitää olla nyt reipas ja auttaa meitä, Arttu huhuili ylös Basselle. - Mitä pitää tehdä? Basse kysyi. - Muistatko vielä, missä olimme viime jouluna? Mene ja etsi käsiisi herra Karhu. Hän kyllä osaa auttaa meitä, Elli sanoi. - Muista merkitä tää paikka jollain, että löydät takaisin, komensi Arttu vielä. - Okei, vastasi Basse, nosti koipea ja ruikkasi oikein pitkän kaaren lumihankeen. Sitten se lähti etsimään herra karhua.

Kului pitkän aikaa ja Elliä alkoi jo pelottaa, kylmäkin alkoi jo olla, vaikka hän oli suostunut poikien pyynnöstä laittamaan villapaidan päälleen. Arttu kietoi tassunsa Ellin ympärille ja yritti lämmittää häntä parhaansa mukaan. Viimein Basse palasi takaisin karhu mukanaan. - Mikä kesti näin kauan? Arttu huusi Basselle, - Ellikin on jo aivan jäässä. -No kun unohdin merkata yhden polunhaaran, niin mentiin aluksi hiukan matkaa väärään suuntaan. Onneksi herra Karhu löysi kuitenkin oikean polun. - No, niin, eipäs tapella, karhu tokaisi. - Väistäs vähän, hän sanoi Basselle, ja alkoi työn touhuun pelastaakseen maahan langenneet mäyriäiset. Se alkoi ryskyttää nurin puuta, joka oli aivan kolon suuaukolla, ja onnistuikin viimein. Sitten oli kivenmurikan vuoro, se lensi pitkälle taapäin. Basse yritti parhaansa mukaan väistellä lentäviä multapaakkuja ja kivenkokkareita. Viimein onkalon suuaukkoa oli saatu isonnettua riittävästi. - Sinä saat auttaa, karhu sanoi Basselle, ja nappasi tämän hännästä kiinni ja nosti onkaloon. - Nappaa toisesta kiinni, niin vedän teidät ylös. Ensin pääsi Elli ylös, sitten nostettiin Arttu. Voi sitä iloa ja riemua, kun molemmat olivat viimein päässeet ylös. - Mä jo luulin, että joudumme jäämään sinne ikuisiksi ajoiksi, kun Bassea ei kuulunut takaisin, Elli sanoi. - Tämän siitä saa kun lähtee omin luvin karkumatkalle, sanoi karhu. - Mutta kun meidän äipät ei lainkaan huomanneet meitä. Saatiin olla ihan oman onnemme nojassa, vaikka kotona olimmekin, mäyriäiset totesivat yhdestä suusta. - Vai oman onnenne nojassa, pyh. Olihan teillä ruokaa? Olihan teillä lämmintä? Pääsitte asioillenne pihalle? karhu jutusteli. Koirat nyökyttelivät noloina. - Kuulkaa, monella koiralla maailmassa on asiat paljon huonommin kuin teillä. On kaltoinkohtelua, hylätyksitulemista ja onnettomuuksia. Kaikilla ei ole edes kattoa pään päällä saatikka ruokaa. Oli oikeastaan oikeus ja kohtuus, että putositte kuoppaan, niin saitte vähän miettiä tekosianne. Ja arvatkaapas vaan onko äitinne huolissaan. Kyllä vain he ovat huomanneet, että puututte joukosta. Olen kuitenkin lähettänyt viestinviejät kertomaan, että olette kunnossa ja jäätte hetkiseksi kanssamme juhlimaan joulua, sillä viimevuotiseen tapaan koko porukka on kerääntynyt tänne joulunviettoon. En nyt tämän enempää saarnaa, riittäköön tämä.

Kun karhu oli puhuttelunsa pitänyt, se lähti johdattelemaan joukkoa joulumäelle. Viimein oltiin perillä ja kas vain, siellä olivat kaikki vanhat tutut ja uusiakin tuttavuuksia oli löytänyt paikalle. Siellä oli Alfie ja Aslan, Peppi ja Rilla, Alma ja Kaunis Nelli, Doris ja Mirkku, Myrsky ja Tuisku, Bono ja Paavo, Olli ja Ossi, Mauri-setä, Stella ja Pinja. Ja uusi tuttavuus Párek. Siellä oli Ellin kotikavereita, mm. Rimmi joukkoineen. Eikä tietenkään sovi unohtaa Tiitua! Sekä paljon, paljon muita tuttuja ja tuntemattomia. Niin juuri, sinunkin koirasi saattaa olla siellä joulua juhlistamassa muiden mukana, sillä olihan siellä muitakin kuin mäyriäisiä mukana ;) Jopa jokunen kissa oli saapunut joulunviettoon joulumäelle.

Kuonopusuja ja kuulumisia vaihdeltiin puolin ja toisin, ja todettiin että onpas mukavaa nähdä. Karhu raahasi puuropadan taas paikalle ja alkoi jakaa puuroa kaikille. Elli, Arttu ja Basse jättäytyivät suosiolla hännille, sillä heitä oli alkanut nolottaa, kun karhu puhutteli heitä. Karhu oli aivan oikeassa. - Suotta siellä nolostelette, tulkaa syömään vaan, sanoi karhu. Seikkailijat söivät puuronsa muiden mukana. Kun he olivat valmiit, nosti Elli eväsreppunsa ja riisui villapaitansa päältään ja antoi ne karhulle. Hän kehoitti myös Arttua ja Bassea tekemään niin. - Anna sinä nämä niille koirille, jotka maailmassa niitä eniten tarvitsevat. Karhu kiitti ja otti tarjotut vastaan. - Toimitan varmasti nämä perille, se sanoi. Laulettiin vielä hetki joululauluja nuotion ääressä ja muisteltiin edesmenneitä ystäviä. Sitten kaikki lähtivät kotiinsa. Arttu, Basse ja Elli pääsivät karhun kyydissä, sillä se ei uskaltanut päästää karkulaisia yksin kotimatkalle. Kotiin päästyään, äidit ottivat heidät iloissaan vastaan. Niin kovin huolissaan olivat olleet, että itku silmässä oli koiria etsitty ison joukon kanssa. Äiti halasi Elliä ja Elli lipsautti äidille suukon nenänpäähän. Samoin tekivät pojat tahollaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Elli saattoi palata tirsamaahan, missä taas pääsisi näkemään kaverinsa.

TÄMÄN SADUN MYÖTÄ TOIVOMME KAIKILLE LUKIJOILLEMME RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!

T: Elli Elviira Eloveena porukoineen

26. Tere õ h t u s t !

Elikkäs ehtoota vaan kaikille, ja terveisiä Tallinnasta. Torstaina iltalaivalla lähdimme ja viime yönä tulimme takaisin. Etukäteen vähän jännitin, lähinnä kai kelin takia, kun oli lumimyräkkää luvattu. Olemme lähes aina olleet saman tutun bussikuskin kyydissä, mutta näin joulun alla sinne lähti kaksi bussia ja me jouduimme sen toisen, oudon kuskin kyytiin. Pelotti etukäteen ehkä siksikin, että pelkäsin sen samaisen kuskin olevan nytkin puikoissa, joka oli mukana myös vuosi-pari sitten. Hän alkoi (yleisön pyynnöstä) räplätä karaokelaitteita, eikä oikein haltsannut sitä ja bussia yhtaikaa, vaan bussi meni vähän kuin laitoja pitkin pysyen kuitenkin omalla kaistallaan. No ei ollut sama kuski ja tää haltsas bussin ihan hyvin. Pahempi juttu oli laivalla takaisin tullessa, kun laiva keikkui ikävästi. Mulla ei oo aiemmin ollut laivassa (bussissa nuorempana kyllä) matkapahoinvointia, vaikka ennenkin on keikuttanut. Oon joskus ollut jopa laivan buffetissa syömässä kovassa aallokossa - ongelmitta. Mutta nyt pysyttelin koko ajan samalla paikalla istumassa, ja toivoin että keikunta lakkaisi. Ja samalla vellonta vatsassani. Onneksi matka oli lyhyt, vaikkakin se huonovointisena tuntui kestävän ikuisuuden. *Aikku* mietti blogissaan ajan käsitettä, ja samaa mietin nyt minäkin. Miksi menomatka tuntui menevän mukavasti ja jopa nopsaankin, mutta takaisin tulo kesti niin kauan, niin turhan kauan. Väsymyksen ja istumiseen kyllästymisen piikkiin varmaan saa tuonkin laittaa.



"Kiskotuttaa!"

Elli oli lähtiessämme pienen aikaa ollut pahoillaan, mutta tällä kertaa vitinä ei ollut kovin kauaa kestänyt. Ja toisena päivänä oli isompikin isoveli tullut kotiin ja tytyn maailma oli pelastettu sillä ;) Pääsihän sitä tirsottamaan isoveljen kanssa. Tuliaiseksi ja ikäänkuin lohdutukseksi Elli sai pehmolelun jota retuutettin jo yön tunteina hetken aikaa, kun tulimme kotiin. Pukinpussiinkin löytyi pari pehmoa. On siinä sitten taas tytyllä riepotettavaa. Niin, ja kyllä saimme taas ihan mahtavat tervetulotoivotukset. Kuinka voikin pieni mäyrätyttö olla noin onnellinen, kun kotiväki tuli kotiin. Kaivattu oli molemmin puolin <3
Itse en heti saanut unta ja jäinkin hetkeksi koneelle vastailemaan kommentteihin, joita poissaollessamme olikin saapunut molempiin blogeihin ihan kivasti. Kiitos vaan kaikille kommenteista, niitä on aina ilo lukea. Uni taisi tulla vasta neljän - viiden aikaan aamulla ja nukuinkin sitten makoisasti ainakin kymmeneen asti.
Myöhemmin, syödessämme, saimme päivän parhaat röhönaurut: nuorempi kertoi, ettei hän tiedä ketään muuta jääkiekkoilijaa, kuin (David) Beckham ;DDD
Pistetääs tähän loppuun vielä pari kuvaa Ellin ruokahetkestä.


"Tääkö on nyt muka mäyräkoiranmittainen ruoka-annos?"

"Äippää, tää loppu jo. Saisko lisää?"

25. Tahaton tauko

Tervehdys kaverit! Meillä on nyt ollut vähän taukoa tässä bloggailussa, kun emäntäihminen on ollut niin saamaton. Aina kun istahdan koneelle, tutkailen ja mahdollisesti kommentoinkin muiden blogit ensin. Sitten vasta on oman blogin vuoro. Ja kun se tulee, niin ei enää jaksakaan miettiä mitään kirjoitettavaa. Ellistä ei taida edes olla uusia kuvia otettuna ja omassa blogissa kuvaton postatus on aika kauhistus. Siksipä ajattelin ilahduttaa teitä muutamalla Ellin vauvakuvalla. Ellihän on syntynyt 15.10.2010 ja ekan kerran kävimme katsomassa sitä sen ollessa viikon vanha. Meille Elli muutti itkuisen matkan jälkeen 8.12.2010 eli muutamaa päivää päälle kaksi vuotta sitten.

 

Niille, jotka ovat vierailleet vasta bloggerin aikana sivuillamme tiedoksi, että aloin bloggailemaan 7.11.2010 tuolla *Vuodatuksen* puolella. Pidin aluksi pienen aikaa blogia yksityisenä, mutta melko pian muutin sen julkiseksi. Viime kesänä Vuodatuksen syötyä kuvamateriaalin, siirryin Nettimartan innoittamana tänne bloggerin puolelle. Muutamia kuvia olen sinne palauttanutkin. Mutta tässä tosiaankin noita alkuaikojen kuvia. Tai oottehan te ne nyt nähneet :)

 

Tämä oli Vuodatuksen blogin ensimmäinen kuva ja ensimmäisen bloggauksen otsikkona oli *Koirankarvoja*

Tämäkin kuva taisi silloin olla ekassa postatuksessa. Pieni söpöliini.

Tää taitaa olla ennenjulkaisematon. Kaikissa noissa kuvissa Elli on siis kasvattajan käsillä.
Katsokaa nyt tuota minikorvaa, ei oo varmaan peukalonpäätä isompi, ja sekin jo nurinpäin, kuten yleensä.

Elli sisaruksineen

 

Myöhemmin, Ellin kotiuduttua meille, se viihtyi paljon sylissä.
Tässä "päivitetään" blogia ;) Korvakin oli jo kasvanut ;D

Pieni virhearviointi. Kapu-beaglellemme ostettiin aina iso säkillinen ruokaa, ettei tarvi aina olla kaupasta hakemassa.
Arvelimme, että Ellikin tarvii kunnon satsin murkinaa pentuajakseen, sehän kelpaisi 1-vuotiaaksi asti. Juu, tää ei ollutkaan sellainen hotko, kuin edeltäjänsä. Taidettiin syöttää Puppy Boosteria sille reilusti yli vuoden vanhaksi. Ja lisänähän meillä oli pentuneuta, joka taisi mennä paremmin kaupaksi.

No, joskushan sitä on herkkujakin tarjolla.

Kutomahommat Elli otti jo pienenä hyvin haltuunsa.

Talvi oli huippukylmä, eikä pienen pennun kanssa ollut paljon asiaa pihalle. Vasta lopputalvesta sää lauhtui sen verran, että saattoi olla pidempia aikoja ulkona ja silloinhan lumileikit maittoi.

Tää on huippuasento, Elli viihtyy tirsamaassa näin vielä tänäkin päivänä.

Ja näitä kuvia on paljon.

 *Annamarin* ja *Nettimartan* (vieritä sivua alas) tavoin virittelin jo silloin, Ellin ekana jouluna joulutunnelmaa kuviin. Mukaan saatiin olkipossu, jonka tarkoitus oli kuvata Ellin kokoa siihen verrattuna (kutakuinkin samankokoisia olivat), sekä muutama joulupallo. Vaaleanpunainen lakanakin löytyi taustaksi, hehee, ei kovin onnistunut idea. Joulunpunaista tai kultaahan sen olisi pitänyt olla.

Muistaako kukaan kun tämän kuvan myötä toivottelimme teille hyvää joulua 2010?

Hehhee, olikohan tässä riittävästi kidutusta hauvavauvakuumeeseen?