24. Sää ja mää

Herran kohtuutta ei oo missään, sanoi mummuni jo aikoinaan.

Tuo otsikko viittaa suhdettani säähän, ei siis sinuun ;) 25.10. tuli ainakin kuvien päivämäärän mukaan ensilumi tänne meidän leveysasteille. Mulla on vihasuhde lumentuloon, sillä omakotiasujana se tietää aurausreissua pihamaalle. Sinänsähän lumi kyllä valostuttaa maailmaa, mutta miksi sitä pitää aina tulla metritolkulla? Eikö viisi senttiä riittäisi koko talven saldoksi? Onhan tuo kolaaminen tietysti hyötyliikuntaa parhaimmillaan, mutta jos lumi on räntävoittoista, siis märkää, niin onhan se painavaa. Kolme senttiä märkää lunta tässä lentokentän kokoisessa pihassa on jo aivan liikaa ja todella raskasta lykittävää. Ja jos on pakkasta luvaksi seuraavaksi päiväksi, niin se loska on aurattava pois, muuten on piha kuin perunapelto. Ja jos ajat autonjäljet auraamattomalle lumelle, on auraaminen myöhemmin siitä kohdasta hankalaa, kun lumi on piukkaantunut renkaan alla. Siis on ehdottomasti aurattava, ennenkuin auto lähtee pihasta / saapuu pihaan.

Siksi olenkin ollut tyytyväinen tähän leutoon syksyyn. En todellakaan rakasta näitä vesisateisiakaan päiviä, mutta parempi sekin, kuin kolata päivä toisensa perään tuota pihaa. Vaikken ole erityisemmin kerrostaloasumisen ystävä, ehkä ihan vaan sen tähden ettei niissä voi kauheasti meluta, niin talvella siinä on etunsa. Voi niitä onnellisia, joiden ei itse tarvi pihojansa aurata. Ja tuosta vesisateesta vielä, ei sekään ole hyvä, että päivätolkulla sataa vettä. Lokakuussa Seinäjoen kässämessuilla käydessämme, runsaat vesisateet aiheuttivat tulvia. Myös meillä täällä Satakunnassa.

 Neiti on erittäin otettu siitä, että pikkupakkasellakin jo joutuu laittamaan villapaidan päälleen.

25.10. Aamulla 7:n aikaan oli tämän verran lunta.

Iltayhdeksältä maa oli jo valkoinen

Seur. aamuna puoli viiden aikaan ehkä aavistuksen enemmän lunta.
Myöhemmin jouduimme jo kolaamaan.

Tulvakuvia lokakuun alusta, kun kävimme Ellin kanssa kuvauskeikalla:

Avantouimareiden saunarakennus tulvavesien saartamana

No huh, ei tulis mieleenkään sukeltaa tässä kohtaa
(eikä muutenkaan tähän vuoden aikaan)

Saunarakennus vielä kuvattuna joen toiselta puolelta, matonpesupaikan puolelta.

Elli olis mennyt vielä uimaan! Jäätävää!

Kuva matonpesupaikan puolelta. Punainen viiva kuvaa sitä, missä joenuoman kuuluisi olla.
Joki oli kuitenkin levittäytynyt pelloille ja tässä kohtaa aivan tienreunaan asti, jossain vaiheessa vähän ylikin.
Pesupaikka tuon punaisen viivan oikealla puolella. Etualalla vaahtoa.

Matonpesupaikka vähän lähempää.
Tarkenisitko tuolla vyötäisiäsi myöden vedessä pestä mattojasi?

Hmm, pistäisitkö autosi lämpiämään tähän tolppaan?
Ja mitä ihmettä tää tolppa tekee uimarannassa???!!!

Joki on levittäytynyt puihin asti.

Mua o petetty!
Äiti, miksemmää päässy uimaan???

Nimim. rakastan kevättä ja kesää, kai? Ainakin tähän aikaan vuodesta ;)
PS. Muista, että kuvia klikkaamalla, saat ne hieman isommiksi.

Muoks. Laitan tähän vielä linkin tuonne sivulle, mistä löytyy Ellin villapaidan ohje, eli *täältä*

23. Haaste

 

Sain Annamarilta *Kaikki elämäni koirat* -blogistilta *haasteen* vastata 11 hänen keksimäänsä kysymykseen ja keksiä itse samanverran kysymyksiä lisää. No, nyt en kyllä jaksa keksiä uusia kysymyksiä, mutta vastaan hänen keksimiinsä kysymyksiin. Jos joku haluaa, voi vapaasti napata samat kyssärit itselleen ja vastata niihin.

 

 

1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?

 

 

No nyt tuli paha. Odotas, ihan kakarana meillä taisi olla Nalle, joka oli seropi Suomenpystykorva. Sen jälkeen muutimme kerrostaloon, eikä meillä ollut sinä aikana koiria. Oman koiran korvasi mummun koirat, joita on ollut seropit Putsi, Pirre sekä Hollanninpystis Nanna, joka ei ollut mummun oma, mutta vietti siellä pitkän aikaa, ennenkuin haettiin omaan kotiinsa. Samoin vierailin Ikaalisissa, jossa tätini asui miehensä ja koiransa kanssa. Koira oli seropi spanieli, Kalle, ja olin aivan hullantunut siihen. Kun sitten teini-iässä muutimme omakotitaloon, sain ihan ensimmäisen oman koiran, Ressun, joka oli seropi Suomenpystis. Mieheni kanssa eka koiramme oli niinikään seropi Suomenpystykorva Puppe, joka kuoli parvo-virukseen vain puolitoista vuotiaana. Sen jälkeen meille tuli 2-vuotias lapukka, Ropsu. Sitten beagle Kapu ja nyt on sitten Ellin vuoro. Että laske siitä ;)

 

2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?

Rentoutumisen tärkeyden.

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?

 

Kun päätös koiranhankinnasta oli tehty ja kasvattajalle soitettu tulostamme katsomaan pentuja, mieteimme nimeä. Aikoinaan, jos meille olisi tullut tyttö, olisi hänen nimensä ollut Emma. Kun Emmaa ei tullut, sanoin miehelle, että jospa annettaisi tämä nimi tulevalle koiravauvalle. Ellihän oli viikon ikäinen, mennessämme ekaa kertaa katsomaan sitä. Kasvattaja esitteli meille pentuja nimeltä. Oli Eetua, Elmeriä, Elsaa, Elisaa, Eliseä ja Elliä. Elli oli kaikkein tummin pentu, eikä nimikään ollut paha. Elli kuullosti miltei Emmalta. Kasvattaja sanoi, että nimen voi vielä vaihtaa. Emme vaihtaneet. Niinpä Elli jäi Elliksi, nimi oli jo valmiina.

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?

On, määrä! Ykkössijaa taitaa pitää edelleen vauva ja vaavi. Nahkanapa, nisäkäs, mutu-lutunen, tytsy, tytteli, typykkä, Elviira, karvanaama, pitkuliini, pötkö, tappitassu....

5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?

Me käydään aika vähän missään kylässä. Joihinkin paikkoihin Elli pääsee mukaan joihinkin ei. Yleensä täällä on silti ainakin poika kotona, ettei sen aivan yksin tarvi kotiin jäädä.

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

 

Heh, divaanisoffa. Ja aina parempi, jos siinä lojuu vaikkapa ihminen. Silloin ängetään itsensä ihmisen jalkojen väliin (ei jalkoväliin ;) heh, hyvä minä!).

7. "Katsooko" koirasi televisiota?

 

Pienempänä Elli katseli kyllä jonkin verran telkkaria, jopa ikkunatelkkariakin. Eli joskus se rähisi ikkunasta peilautuvalle telkkarikuvalle ;) Nykyään töllön katselu on jäänyt vähemmälle ja tsirppoja tiirataan soffan selkänojalta.

8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?

 

Tähän voisin vastata erällä 52 kysymyksen ja vastauksen vastauksella: Kysy vain kuinka paljon usein! Vaan mitä, jos Elli ei pitäisikään tulokkaasta, se kun ei erityisemmin tunnu välittävän pentukoirista. Mitä jos se ei kestäisi sen riehumista? Mitä jos...? Kysymyksiä tuntuisi riittävän, ja onhan se myös kustannuskysymys. Sekä olenko valmis taas siivoamaan pentukakkoja ja pissoja.

 

 

9. Oletko aina ollut koiraihminen?

 

KYLLÄ!!!!

10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?

 

Miten saada uninen mäyräkoira herätettyä aamulenkille. Tähän en ole vieläkään löytänyt vastausta. Enkä siihen, miten viluisen mäyräkoiran saisi viritettyä villapaitataajuudelle.

     

 

11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?

 

Tokihan tuo nyt temppuja osaa, kuten istu, maahan, paikka, odota, seis ja nätisti, mutta mitään se ei tee ilman herkkupalan toivoa. Yksi "turha" opetus oli, että kun on mennyt maahan, niin sitten pitää kieriä selän kautta  itsensä ympäri. Tarpeeksi nälkäisenä ja innokkaana tämä onnistuu pelkkää käsimerkkiä näyttämällä, vaikka se olisi seisomassa tai istumassa tempun alussa.

Paikka -sanan opetus ei sitten olekaan niin turha. Ellillä on tapana kerjätä isännän (juu, tiedetään kuka sille antaa pöydästä) vieressä, kun olemme ruokailemassa. Minä puolestani kypsyn hyvin äkkiä tähän kerjäämiseen ja ohjailen sen viereiseen huoneeseen kuikuilemaan. Komennan sanalla "paikka" ja näytän samalla käsimerkin ja yleensä se tätä totteleekin. Joskus joutuu kyllä komentamaan isäntääkin ;)

 

 Lainatut kuvat mm.
täältä, täältä, täältä ja täältä

 

22. Uusi look!

Toi meen äippä o taas ollu vähä jälkijunas viimeaikoin, niin mä pääti sit ite vähä päivitel tätä plokii. Vähä niinku näi: "Voi ny herranjestas, mikä ploki tääki ny o olevinas, konnei päivityksii tul ku sillotällö. Jos sillonkaa." ;DDD No joo, leikki sikses. Tiättekö, silloin ku mul oli synttärit, ni ereltäväl viikol, tarkemmi sanottun torstain 11.10.2012, mul kävi karsee tuuri. Mää jourui nimittäi trimmerii. Turkikset nypittii taas kerra törkeesti veks. Siis mikä kumma siin o, et' mult ittelt lupaa kysymäti mult viärää mu paras ja tärkein vaatekappale: mu oma turkki. Ja sit tullee tämmäset karseet kelit, niinkoet' sataa lunta ja räntää, tai lämpötila putoo -12 asteesee, tai tuulee tai muut vastaavaa. Ni sit mul änketää joku pirskati villatröijy pääl. Minen ala pukeen mitää, karkuu mää juakse. Ja värise - pelost, en vilust. Enne mää pirättele vaik pual vuat, ennenko näyttäyry siin karsees pinkipunases tröijys tual kylil. Naurualaseksha siin joutuu, sanokaa mu sanonee! Tulis kesä ja kärpäset!

Tält mää ny sit näytä erest.

Ja tält hiukka sivust kattottun.

Ja tält mää näytä takkaa päi, ko sammakko...

...hyäkkää mu kimppuu.

 

Täs me tuijotetaa tiukasti toisiamme. Mää voiti.

Näin käy häviäjälle! Luuseri!

Täs viäl linkki Porin murresanakirjaan. Siält löytyy yleisii ohjeitaki, millail luetaa tätä Murrea. *klik*

Lämmintä alkavaa viikkoa kaikille mukaville blogikamuille!

T: Elli Elviira Eloveena

21. Kallonperän saalistaja

No joo, tulipa annettuu iskälle mojova synttärilahja, noinniinkuin MUN synttäreiden kunniaks. Se oli nyrjäyttäny nilkkas töis, siis just saman päivän ku mul oli toi merkkipäivä. Et krykkyi kans se siält sit tuli jo heti aamupäiväl kotio. Saaraa löhöt soffal pari viikkoo sylikkäi. Se o hianoo. No ei tietenkää se ol hianoo ko sen kinttu o sohjon, mut se sylikkäi makkaamine passaa mul kyl mainiosti. Enkä mää sitä lahjaa antanu, ite se sen haki! Mul ei ollu mitenkää omat tassut täs pelis mukan. Mut on se aika hurjan näköne, se kinttu. Semmone sinisekirjava färine.  Toho alapualel mää laita kummiski kuvii mee aikasemmalt reissult Kallost, varmaa joskus syyskuu pualel oltii siäl viimeks. Sillo se kinttu oli viäl kunnos, et' se pääsi siäl kulkemaa.

Hurja saalistaja työssään.

Tärkeä viesti seuraavalle Kallonperän tallaajalle!

Hmm. Tästä on joku mennyt.

Varmaan tähän suuntaan.

Pahus, taitavat olla liian kaukana.

Juu ei, en viitsi lähteä kuulustelemaan niitä.

Siellä ne ovat, pienen uintimatkan päässä ;)



Törkeetä, tuodaan tämmöseen paikkaan saalistamaan
missä kastuu!

T: Elli Elviira Eloveena

20. Syntymäpäivän satu

Tänään on mun toinen syntymäpäiväni, mä täytän siis kokonaista kaksi (2) vuotta! Sen kunniaksi me päätettiin äipän kans keksiä teille uusi satu. Siellä on taas mukana meen tuttuja ja blogituttuja koiria. Äläkä huolestu, vaikkei juuri sinun nimeäsi näy tekstissä, kyllä säkin siellä mukana olit ;) Kuvituskuvina kuvia iskän, äiskän ja mun eräästä syksyisestä reissusta Inhotulle.

INHOTTUJÄRVEN HIRVIÖ

Ja mähän en sit se hirviö oo. Se on tuolla toisella rannalla.

Elli oli kavereineen lähtenyt Inhottujärvelle leireilemään viikoksi. Mukaan olivat lähteneet kaikki vanhat tutut tosielämästä ja blogistaniasta, sekä muutama muukin kaveri. Arttu ja Basse, Myrsky ja Tuisku, Alfie ja Aslan sekä Paavo ja Papu olivat pystyttämässä isoa joukkuetelttaa. Elli, Rimmi ja Kukka sekä Peppi ja Rilla olivat nuotiopaikalla valmistelemassa ruokia ja loppuporukka oli kuka missäkin. Suurin osa oli komennettu etsimään metsästä puita nuotiolle, jotta ruoka saataisiin valmiiksi. Olli, Ossi ja Bono olivat rannalla onkimassa, samoin Naurava nakki, Mauri-setä, Kaunis Nelli ja Mirkku. Komian kalasaaliin he olivatkin saaneet ja sitähän tuo naisväki nyt sitten perkasi. Viimein kaikki oli valmista ja kalasaaliin paisto saattoi alkaa. Jokainen laittoi itselleen kalan tikun nokkaan ja paisteli sitä kirpeässä syysillassa. Myös prinsessa Minni ja draamakuningatar Doris, vaikka kuninkaallisia olivatkin. Kukapa tästä joukosta ei olisi kuninkaallinen? - Nam, miten hyvää tämä on, sanoi Olli, joka oli hiljattain kärsinyt pahasta ripaskasta. - Toivottavasti tämä pysyy sisälläni. - Me paistetaan teille vielä omppupiirakkaa sanoivat Peppi ja Rilla. Yhdessä tytöt muiden kanssa nopeasti tekivät läjän omppupiirakoita, niin että siitä varmasti riittäisi kaikille. Nam miten herkullista se olikaan ja kaikki katosi parempiin suihin viimeistä murua myöden.

Ruoan jälkeen leikittiin ja pelattiin pelejä ja pidettiin muutenkin hauskaa. Illalla kun oli jo pimeää, alkoi porukka viimein jo mennä yöpuulle telttaan, kukin omiin makuupusseihinsa. Pikkuhiljaa alkoi kuulua tasaista hyrinää teltasta, kun kaikki vaipuivat vähitellen uneen. Grroauh! kuului yhtäkkiä järveltä. - Mikä se oli, Elli pomppasi pystyyn, muutama muukin heräsi säikähtäneenä. GGrrroauuh, GGGrrrrooaauuuuh!! Se oli todella selkäpiitä karmiva ääni. Alfie, joka oli porukan rohkein lähti Aslan perässään katsomaan laiturille. Mitään ei yön pimeydessä kuitenkaan näkynyt. Pikkuhiljaa muutkin tulivat perässä rantaan. Myrsky ja Tuisku katselivat järvelle, ja siellä he yhtäkkiä näkivät kuunvalossa SEN, järven toisella puolella. Se oli hirveän iso ja se oli kolmipäinen. Hui kauhistus, mikä se oikein oli? Sitten se katosi. Mitään ei enää kuulunut eikä näkynyt. - Mennääs takaisin nukkumaan, Ehdotti Olli. Hän ei kovin hyvin nähnyt pimeässä. -Minua pelottaa, sanoi Elli. - Älä huoli, minä voin ottaa sinut kainalooni, sanoi Myrsky. Ja niin Elli meni Myrskyn ja Tuiskun väliin. Unta hän ei kuitenkaan heti saanut.

Juuri kun Elli oli uudelleen nukahtamassa, se kuului taas. GGGRRrrooaaauuuhh!!! GGGRRrrooaauuhh!!! Nyt kaikki pomppasivat ylös kertaheitolla. - Mikä se oli, mikä se oli, supattelivat pienimmät peloissaan. - Nyt kyllä otetaan tästä selvää, sanoi Ossi. - Kuka lähtee mukaan. Mennään lintutornille tähystämään, niin nähdään paremmin. Siellä se taas selvästi näkyi vastarannalla kolmipäinen hirviö karjumassa. Kaikki painautuivat toisiaan vasten. Hetken kuluttua Alfie sanoi: - ei tämä näin voi mennä. Me olemme tulleet tänne leireilemään ja nauttimaan luonnosta. Ei meitä mitkään kolmipäiset hirviöt kyllä säikyttele. Lähdetään ME säikäyttämään se, niin oppiipahan olemaan ihmi...koiriksi. Kaikki olivat samaa mieltä. Yhtenä joukkona he lähtivät kapuamaan lintutornista alas. He palasivat leiripaikalle ja löysivät rannasta veneen, joka tosin oli täyttynyt sadevedestä. Vene tyhjennettiin vedestä ja lastattiin rohkeimmilla koirilla niin täyteen kuin suinkin. Sitten lähdettiin soutamaan ääntä kohden, joka tosin nyt oli laantunut miedommaksi, aivan kuin itkuksi. Viimein oltiin vastarannalla ja lähestyttiin varovasti hirviötä. Yhtäkkiä hirviö kuuli heidän tulonsa ja nousi ylös. Siinä samassa he huomasivat vasemmalla puolella ystävänsä Karhun ja tajusivat, että kolmipäinen hirviö olikin karhun varjokuva. Karhu istui kivellä rannan lähellä ja heilutteli päätään puolelta toiselle, siksi sen varjokuva kaukaa katsottuna näytti kuunvalossa kolmipäiseltä hirviöltä.

-Hei Karhu-herra, mikä sulla on hätänä? huuteli Elli, joka oli rohkaistunut, huomatessaan vanhan tuttunsa. - Vatsaani koskee ja ripaska lentää, vastasi karhu vähän äreästi. Se oli hyvin ymmärrettävää, sillä hän oli mitä todennäköisimmin sairastunut samaan vatsatautiin, kuin Olli, joka sanoikin: - kuule, mulla oli justiinsa sama vaiva, ja voin kertoa, että kurjaa oli. Suorastaan gaameeta. Mulla on kyllä vielä lääkkeet mukana, voin antaa niitä sullekkin. Hän lykkäsi muutaman pillerin karhun kämmenelle. - Mitäs nää tähän auttaa, kun en murentakaan saa alas, tuskaili karhu. - No ota, ota nyt vaan, kyllä se sitten auttaa kun otat sen. Ei se siinä tassussa helpota yhtään oloa, mutta jos nielaiset sen, niin kohta on parempi olla. - No jos mää nyt sitten, sanoi karhu ja nielaisi pillerin. Loput hän laittoi taskuunsa. - Otat yhden aamulla, yhden päivällä ja yhden illalla, niin johan oot kohta kunnossa, opasti Olli vielä. - Nyt, häipykää, minä yritän vähän nukkua, sanoi karhu. Koirat antoivat karhun parannella itseään rauhassa ja lähtivät vähin äänin palaamaan leiripaikalle.

Aamulla koiraporukka heräili herkulliseen ruoantuoksuun. Karhu oli pillereiden avulla parantunut tuotapikaa. Parannuttuaan sillä oli hirveä nälkä ja se oli tehnyt itselleen metsästäjänkeittoa ja päättänyt tuoda loput heille muillekin. Kiitokseksi paranemisestaan. - Nam, hyvää! Kukas metsästäjä tässä on hengestään päässyt? kyseli Elli pilke silmäkulmassaan. - Höh, ei kukaan, siinä vaan on metsän antimia, kuten sieniä ja marjoja, sanoi karhu - ja sisiliskoja ja kärpäsiä ja hämähäkkejä, hän lisäsi vielä hymyillen nähtyään pilkkeen Ellin silmissä. Kiitos sanoi Elli syötyään ja kävi rutistamassa karhua. Muut tekivät saman tempun ja loppuloma vietettiinkin sitten mukavasti karhun kanssa leikkien ja laulaen.

T: Elli Elviira Eloveena

19. Pori Murre, vai mikä se oli?!



Tiättekste, ku toi peuranpaisti pääs loppumaa, ni isoveli riäns hätii ja toi mul taas tämmäse isoluu. Ei se ehkä yht makosaa ol ku peuranpaisti, mut kyl se asijas ajjaa. Jossei mul ol muut puuhaa, ni mää tyästä sitä. Nii tarkota vaa, et jossemmää ol koisimas eli tuutimas eli tirsamaas. Tai jotai. Ni mää oo lurpsu kimpus.

 



 

 

Ja jottei ny kakki luulis et mää valla oo vaa kuarsannu, ni mää pane tähä al viäl pari lenkurakuvaa. Toine o siält louholt, mis me ain välis ollaa käyty. Se o mukavaa, ko mää saa juast iha vappaanas siäl äispä ja ispä kintuis. Mää mihinkää mee, vaik ne kui yrittäis usuttaa, et me ny kattoo mikä siäl o. Emmää, hui kauhistus, siäl vois ol vaik hirvee hirvi. Mitä mää sit tee, jos mää semmoseehe törmää, ossaaks kukkaa sannoo? No ajasit sen poijes, sanos varmaa joku. Millai mää se pois ajasi, kunnemmää muutenkaa uskal mittää?! No haukkusit sen pataluhaks, sanos toine. No joo, kyl mää se varmaa haukkuu ossaisi, mut sithä se kävis päälle ku yleine syyttäjä. Et mitä varte sää mua tollai haukut, mokomaki jänishousu! Joo, mun pualest saa hirveet ol iha rauhas, kunha jättää munki rauhaa.

 

 

Nii, ja tää toine kuvan kuvatus o sit otettu mee yhrelt aamulenkilt, iha vaa muistutuksen, et tälläil pimmeel aikaa kantsii käyttää jottai heijastavvaa tuatet. Ei muute, mut ettei ne autoilijat ajasis mee pääl, me ku ollaa nii piänii, ettei niitte silmä tahro muute erottaa meit tualt maapinna tasalt. Ja tairetaa me muutonki sulautuu toho maastoo ;) Nii ja äippä pyys sannoo, et emännil ja isännil kans. Meinaa ne heijastavat päälle! Ja lapsukaisil ehrottomasti kans!

 

 

Ja toi viimene kuvatus o sit iha muuto vaa. Äippä kuvas ko harakat oli pihas ettimäs sapuskaa. Eiks ookki monta somaa tipuu (lue: paistia) samas ryppääs. Maistuis varmaa sullekki ;)

Turvallista alkanutta viikkoa!

T: Elli Elviira Eloveena