lauantai 10. marraskuuta 2012

23. Haaste

 
Sain Annamarilta *Kaikki elämäni koirat* -blogistilta *haasteen* vastata 11 hänen keksimäänsä kysymykseen ja keksiä itse samanverran kysymyksiä lisää. No, nyt en kyllä jaksa keksiä uusia kysymyksiä, mutta vastaan hänen keksimiinsä kysymyksiin. Jos joku haluaa, voi vapaasti napata samat kyssärit itselleen ja vastata niihin.
 
 
1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?
 
 
No nyt tuli paha. Odotas, ihan kakarana meillä taisi olla Nalle, joka oli seropi Suomenpystykorva. Sen jälkeen muutimme kerrostaloon, eikä meillä ollut sinä aikana koiria. Oman koiran korvasi mummun koirat, joita on ollut seropit Putsi, Pirre sekä Hollanninpystis Nanna, joka ei ollut mummun oma, mutta vietti siellä pitkän aikaa, ennenkuin haettiin omaan kotiinsa. Samoin vierailin Ikaalisissa, jossa tätini asui miehensä ja koiransa kanssa. Koira oli seropi spanieli, Kalle, ja olin aivan hullantunut siihen. Kun sitten teini-iässä muutimme omakotitaloon, sain ihan ensimmäisen oman koiran, Ressun, joka oli seropi Suomenpystis. Mieheni kanssa eka koiramme oli niinikään seropi Suomenpystykorva Puppe, joka kuoli parvo-virukseen vain puolitoista vuotiaana. Sen jälkeen meille tuli 2-vuotias lapukka, Ropsu. Sitten beagle Kapu ja nyt on sitten Ellin vuoro. Että laske siitä ;)
 
2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?









Rentoutumisen tärkeyden.

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?
 

Kun päätös koiranhankinnasta oli tehty ja kasvattajalle soitettu tulostamme katsomaan pentuja, mieteimme nimeä. Aikoinaan, jos meille olisi tullut tyttö, olisi hänen nimensä ollut Emma. Kun Emmaa ei tullut, sanoin miehelle, että jospa annettaisi tämä nimi tulevalle koiravauvalle. Ellihän oli viikon ikäinen, mennessämme ekaa kertaa katsomaan sitä. Kasvattaja esitteli meille pentuja nimeltä. Oli Eetua, Elmeriä, Elsaa, Elisaa, Eliseä ja Elliä. Elli oli kaikkein tummin pentu, eikä nimikään ollut paha. Elli kuullosti miltei Emmalta. Kasvattaja sanoi, että nimen voi vielä vaihtaa. Emme vaihtaneet. Niinpä Elli jäi Elliksi, nimi oli jo valmiina.

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?


On, määrä! Ykkössijaa taitaa pitää edelleen vauva ja vaavi. Nahkanapa, nisäkäs, mutu-lutunen, tytsy, tytteli, typykkä, Elviira, karvanaama, pitkuliini, pötkö, tappitassu....

5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?


Me käydään aika vähän missään kylässä. Joihinkin paikkoihin Elli pääsee mukaan joihinkin ei. Yleensä täällä on silti ainakin poika kotona, ettei sen aivan yksin tarvi kotiin jäädä.

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?
 

Heh, divaanisoffa. Ja aina parempi, jos siinä lojuu vaikkapa ihminen. Silloin ängetään itsensä ihmisen jalkojen väliin (ei jalkoväliin ;) heh, hyvä minä!).

7. "Katsooko" koirasi televisiota?
 



Pienempänä Elli katseli kyllä jonkin verran telkkaria, jopa ikkunatelkkariakin. Eli joskus se rähisi ikkunasta peilautuvalle telkkarikuvalle ;) Nykyään töllön katselu on jäänyt vähemmälle ja tsirppoja tiirataan soffan selkänojalta.

8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?
 

Tähän voisin vastata erällä 52 kysymyksen ja vastauksen vastauksella: Kysy vain kuinka paljon usein! Vaan mitä, jos Elli ei pitäisikään tulokkaasta, se kun ei erityisemmin tunnu välittävän pentukoirista. Mitä jos se ei kestäisi sen riehumista? Mitä jos...? Kysymyksiä tuntuisi riittävän, ja onhan se myös kustannuskysymys. Sekä olenko valmis taas siivoamaan pentukakkoja ja pissoja.
 

 
9. Oletko aina ollut koiraihminen?

 
KYLLÄ!!!!


10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?
 

Miten saada uninen mäyräkoira herätettyä aamulenkille. Tähän en ole vieläkään löytänyt vastausta. Enkä siihen, miten viluisen mäyräkoiran saisi viritettyä villapaitataajuudelle.

     
 
11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?
 
Tokihan tuo nyt temppuja osaa, kuten istu, maahan, paikka, odota, seis ja nätisti, mutta mitään se ei tee ilman herkkupalan toivoa. Yksi "turha" opetus oli, että kun on mennyt maahan, niin sitten pitää kieriä selän kautta  itsensä ympäri. Tarpeeksi nälkäisenä ja innokkaana tämä onnistuu pelkkää käsimerkkiä näyttämällä, vaikka se olisi seisomassa tai istumassa tempun alussa.
Paikka -sanan opetus ei sitten olekaan niin turha. Ellillä on tapana kerjätä isännän (juu, tiedetään kuka sille antaa pöydästä) vieressä, kun olemme ruokailemassa. Minä puolestani kypsyn hyvin äkkiä tähän kerjäämiseen ja ohjailen sen viereiseen huoneeseen kuikuilemaan. Komennan sanalla "paikka" ja näytän samalla käsimerkin ja yleensä se tätä totteleekin. Joskus joutuu kyllä komentamaan isäntääkin ;)
 
 Lainatut kuvat mm.
täältätäältätäältä ja täältä

 

10 kommenttia:

  1. Wau, aikamoinen määrä koiria on sulla elämäsi aikana ollut! Oon vähän kateellinen kaikille, joilla on ollut jo lapsuuskodissa koir(i)a. Meille ei äidin astman takia voinut ottaa koiraa ja se oli mulle lapsena tosi iso suru. :( No, aikuisena sitten en kovin kauaa koiran hankkimista jaakannut. ;D

    Kivoja vastauksia muutenkin!

    Mukavaa viikonloppua sinne ja Elli Elviiralle paljon rapsuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan niitä ollut, vaikkakaan kaikki ei omia. Kerrostalossa asuessa haaveilin omasta koirasta, mutta vanhempani eivät sinne halunneet ottaa koiraa. Ilmeisesti meistä neljästä kakarasta lähti sen verran kova ääni, ettei siinä enää koiraa kaivattu ;) Siksi nuo mummun ja tädin koirat olivat hyviä korvikkeita.

      Pahus tuota äitisi astmaa, sillä se esti sinulta koiran saannin. Yhdellä mun veljistä on kans astma diagnosoitu parivuotiaana. Tuo lapsuuden Nalle-koira 60-luvulla taisi olla ulkokoira, en ainakaan muista sitä sisällä kauheasti nähneeni. Tai voi olla että se hävitettiin juuri veljeni astman takia. Kissojakin meillä oli tuohon aikaan.

      Ressu kuitenkaan ei silloin teini-ikäisinä mielestäni aiheuttanut sen enempää astmakohtauksia kun hänellä aiemminkaan oli ollut. Astma vaivaa häntä yhä, mutta siitä huolimatta hänelläkin on jo toinen oma koiransa menossa menossa mukana.

      Kiitos samoin, tytsyille myös ripsunrapsuja! <3

      Poista
  2. Hauskoja vastauksia :) Nauratti nuo Ellin moninaiset lempinimet, mistäköhän se johtuukin, että koiralle on niin helppo keksiä niitä? ;)

    Ja tuo mietintä siitä, että ottaako toisen koiran vaiko eikö...ja milloin olisi hyvä ajankohta...miten ne tulevat toimeen sitten kun toinen kasvaa jne. jne. Et varmasti ole ainoa, joka noita miettii (jotkut miettivät aktiivisesti myös kolmannen koiran ottamista, köh, köh;) Huomasin eilen, että kahtena edellisenä syksynä meillä on ollut koiranpentu talossa, nyt vain kaksi jo lähes aikuista koiraa...jotakin siis selkeästi jäi puuttumaan tältä syksyltä ;) Onneksi teillä on päivienne ilona Elli ja te Ellin ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! Juu, jostain niitä vaan kertyy. Toi nisäkäs taitaa tällä hetkellä olla vauvan ja vaavin jälkeen yleisin. Juontaa juurensa kun rapsuttelin selällään sylissäni olevan Ellin masua. Piti yhtäkkiä sanoa sille jotakin nasevaa, mutta totesin vaan että "sä oot, Elli, nisäkäs". Siitäkös me revettiin isännän kanssa nauramaan, ja juu siitä lähtien Elli on ollut nisäkäs ;)

      Sitä vaan ajattelee, että olis kiva kun toisella olis kunnon leikkikaveri, mut mitä jos se ei sitten kuitenkaan tykkääkkään siitä. Varmasti moni muukin ajattelee niin ja silti hommaa sen kaverin ja kaikki sujuu hyvin. Meillä aina jompikumpi toimii jarruna kun toinen haaveilee siitä kamusta. Hih, mä olenkin jo aatellut, että kyllä teillä varmaan pian se kolmaskin on ;) Juu, onneks on Elli. Ihanasti sanottu, kiitos! <3

      Poista
  3. Elli ookko sääkin aamu-uninen? Onpas lohdullista löytää kohtalotoveri, mää kun en nouse pehkuista ennen puoltapäivää (paitti syömään että jaksaa nukkua) jos ei oo pakko. Viikolla on ku matte lähtee töihin, ja naapurikkin on jo nauraneet meille raitilla, että "viekää se mäyräkoira nukkumaan ku ei sillä pysy silmäkkään auki"...ei pysy niin, ku pitää aamuseittemältä muka kesken parhaiden unien lähtee ulos. Sää se osaatkin tehä monenlaisii temppuja kans, mulla on ton matten koulutus aika kesken - mutta kyllä sekin jo paljonlaista osaa kun kunnolla käsketään. Terkkuja sinne, t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, erittäin aamu-uninen ;) Porukat joutuu tunnin-pari herättelemään mua, ennenkuin saan luuni ylös. No täytyy myöntää, että joskus on sellaisiakin aikoja kun pompin ylös jo neljän-viiden aikaan aamulla, mutta ei näin pimeään vuodenaikaan. Just noin, miks pitää muka kesken makeimpien unien lähtee lenkille.

      Juu, osaan mä jotain pikku temppuja. Yks mikä jäi mainittematta on, et' mä osaan hypätä äipän selkään, ku se on kontallas lattialla. En mä kyl tiedä mitä hyötyy siitäkin on, paitti et' siit saa jonkun herkkupalan, muuten en kyl hyppäiskään.
      Jatka sä vaan sitkeesti sitä mattenkoulutustas, kyl siit varmaan on jotain hyötyä. Tsemppii, ja pusut ja halit sulle.
      T: Elli

      Poista
  4. Nää vastaukset oli hauskoja! :) Kivaa luettavaa! Ja nuo lempinimet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos viihdytti :) Eikä tuossa tainnut olla ihan kaikki lempinimet, ne ei vaan aina heti tuu mieleen.

      Poista
  5. Miten se tuntuukin olevan niin, että isännät ovat niitä heikkoja lenkkejä pienen koiran edessä. ;) Meillä ainakin välistä emäntä joutuu muistuttamaan sekä koiraa että omistajaa sovituista säännöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, isännän polvet notkahtaa aina ruskeat silmät nähdessään ;) Meillä vaan ei nuo säännot oikein tepsi isäntään, ainakaan jos mun silmä välttää sillä hetkellä. Poikakoirille se on kyllä osannut olla jämäkkä!? Mahdottomia tapauksia nuo miehet ;)

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.