lauantai 9. syyskuuta 2017

107. Kuva-arvoituksia

Joku on maastoutunut melko hyvin:

Löydä kuvasta koira! 
Ellin väritys on sellainen, että tietyssä maastossa ja tietyssa valo/varjossa sitä on hankalampi havaita. Monta kertaa kuvia plaratessa tuntuu siltä ettei mäyräkoirassa ole päätä eikä häntää ;)

Männä joulukuus poikettiin taas Virossa ja satamassa pitää aina ottaa se Tallinna-lehti kainaloon. Sieltä sivuilta bongasin seuraavan kirjamainoksen: Koiranne alkaa kohta kukkia. Löysin kirja-arvostelun myös mm. *Tuulisten poikien* blogista, en sitä ollut aiemmin huomannutkaan. Elli on siihen aikaan potenut selkävaivojaan, eikä minua silloin huvittanut hetkeen oikein yhtään mitään.

Kuva Tallinna-lehden sivuilta
Tuosta ekasta kuvastahan mulle juuri tuli tuo kirja mieleen, kun Elli kesällä oli mukana kukkapenkin perkuussa, ja parkkeerasi bebansa keskelle penkkiä. Totesin sille että "MÄYRÄkoiramme alkaa kohta kukkia".




Ja sitten niihin varsinaisiin kuva-arvoituksiin. Minä nimittäin tykkään ratkoa ristikoita. Männä viikonloppuna ostin markkinoilta vanhoja (ei täytettyjä) ristareita, joista kolmen takakannessa oli kuva-arvoituksia. Tykkäsin kovasti sellaisista arvoituksista. Niinpä päätettiin Ellin kanssa luoda teille oma kuva-arvoitus-setti. Heittäkääpä kommenttikenttään veikkauksia mitä niissä on. Yksi ratkaisuista kuuluu eläinkuntaan, muut liittyvät ainakin jollain tavalla siihen mitä pistät kitusistasi alas.  Julkaisen kommentit sitten vasta myöhemmin oikeiden vastausten kanssa samaan aikaan, jotta ette pääsisi lunttaamaan toisiltanne mahdollisia oikeita vastauksia ;) Toki kommentit, jotka eivät liity arvoitukseen, voin julkaista aiemminkin. Jos tuntuu kovin vaikealta, niin saatanpa heittää matkan varrella vähän jotain vinkkiä mukaan. Hmm. sitten se aika - olisko viikko hyvä? 

Klikkaa kuva isommaksi.

Mä en todellakaan ole mikään piirtäjämestari, mutta kai noista nyt selvän saa, mitä ne esittää? Tuossa on siis viisi eri arvoitusta, numeroituna. Kiinnostaako ketään?

14 kommenttia:

  1. Hihi, tuo viimeinen avautui heti, oli niin hyvät vihjeet. Mäyräkoira.

    VastaaPoista
  2. 3. kesäkeitto, 4. neilikka
    Sitten tulikin tenkkapoo ;)

    VastaaPoista
  3. 2. olisko 'kanelipulla' ?

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Parek, vastauksesta. Yritähän vielä sitä yhtä :)
    Yrittäkää muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on selvästi Puuro! Miten se ei heti tullut mieleen :)

      Poista
    2. Hyvä Párek, tiesit kaikki!

      Poista
  5. 3. Kesäkeitto
    5. Mäyräkoira

    Muut ei ihan vielä auenneet... :D

    VastaaPoista
  6. Hienoa Lucy ja Roni, vielä on aikaa miettiä nuita muitakin!

    VastaaPoista
  7. Hauskoja kuvia tuosta teidän Ellistä maastoutuneena ja kukkamaassa. Mä en ole todellakaan hyvä näissä arvoituksissa, mutta veikkaisin että 3 = kesäkeitto ja 5= mäyräkoira. Muita täytyy vielä miettiä. Ekasta ei juuri ollut apua näihin hommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista! Etpä ollut kovin huonokaan arvuuttelemaan ;) eli oikein menivät.

      Poista
  8. Sari: ai ei Ekasta ollut apua, no vielä ehditte miettiä :)

    VastaaPoista
  9. Elli, sä oot justiinsa ku kirjan koira, kukkineen ja kaikkineen. Arvotukset taitaa olla meille liian haasteellisia, mut kuvista kyl tykättiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsihhih, kukkaistyttö. Pionit ja useimmat muutkin on kyl jo tähän vuodenaikaan kukkineet, orvokit viel yrittää sinnitellä. Tattis kuvakehuist!
      No, meen äippä ei kyl oo hääppöne riipustelija, et en kyl yhtään ihmettel, ettei auennu. Kolmone ja vitone tuntuu oleva helpoimmat. Kaikkii ei oo pakko tietääkkää. Ai nii, äippä lupas vähä vihjeit matka varrel...kattotaas ny mitä tuleman pitää.

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.