tiistai 12. syyskuuta 2017

108. Pari vihjettä kuva-arvoitukseen (+pari uutta)

Lupailin pistää hieman vinkkiä noihin edellisen kirjoitelman kuva-arvoituksiin.  Pistetään nyt vaikka ne kuvatkin uusiksi, kun hoksasin, että olin ottanut kuvan kännykällä, vaikka piti skannata...sama pää kesät talvet - ei voi paljon vaatia! Skannaus tosin vaalensi vähän kynän jälkeä. Muista klikata, niin saat kuvat isommiksi ja vähän selvemmiksi.

Vihjeet:
  1. miinus-merkki(-) tarkoittaa, että sanasta joka kuvasta tulee poistetaan kyseiset kirjaimet, esim. ekassa tehtävässä UVA jää pois, loput kirjaimet liittyvät sanaan jota arvuutellaan. Plus-merkki (+) puolestaan tarkoittaa, että kunkin kuvan eri vihjeet muodostavat yhdessä haetun sanan. Ensimmäisessä kuvassa siis on kaksi eri kuvaa joista tulee yksi sana. Toisessa puolestaan neljä eri kuvaa muodostaa sanan.
  2. Kuvien henkilöissä ei välttämättä haeta sukupuolta tai ikää, saattaapi kyseessä olla paremminkin jonkinnäköinen titteli tai arvo.
  3. Saattaapi olla myös tekemistä kuvaavaa toimintaa jossain kuvassa.
  4. Senhän mainitsin jo viime kerralla, että kuvat liittyvät jollain tavalla syömiseen, paitsi yksi, joka siis kuuluu eläinkuntaan?
Lisää vihjeitä tulee myöhemmin tähän samaiseen tekstiin. Olkaahan kuulolla.
Lisävihjeet kuvien alla.







No niin, olin eilen laittamassa lisävihjeitä, mutta just kun sain bloggerin auki, pelmahti meille vieras. Niinpä sitten unehtu vihjeet ja muistin lupaukseni vasta nyt. Kivasti täällä jokuset ovat jaksaneet arvuutella. No, pistetääs vielä jotain helpotuksia, jos vaikka joku muukin vielä intoutuisi yrittämään.

Laitetaas vaikka noista syömisistä:
  1. joku tehtävistä liittynee vuodenajan mukaan nimettyyn ravintoon
  2. joku toinen puolestaan saattaa joillakin tehdä kauppansa aamulla ja monella sitä löytyy jossain muotoa joulupöydästäkin, lähinnä ehkä jälkiruokana kuitenkin.
  3. joku näistä on mauste
  4. yksi löytynee kahvipöydästä ja siihenkin liittyy mauste.
  5. tehtävässä nro 2 sanaan sisältyy jollaintapaa numero
  6. kaikki kuvan a-kirjaimet eivät välttämättä ole o-kirjaimia.
Huomenna sitten saatte ne oikeat vastaukset ja julkaisen myöhemmin kommenttinne tähän ja edelliseen bloggaukseen. Ajoitettu klo 18.00 , että ehditte vielä arvuutella ;)

6 kommenttia:

  1. Kiitos vihjeistä! Rivimme on siis:
    1. Puuro
    2. Kanelipulla
    3. Kesäkeitto
    4. Neilikka
    5. Mäyräkoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, rivi on täysin oikein, hyvä Te!

      Poista
  2. Jep) Nyt me saatiin Ekan kanssa ratkaistua tuo ensimmäinen. Se on puuro. Muut vielä mietinnässä!

    VastaaPoista
  3. Eka olis huttu elikkäs puuro. Muita ei olla viäl ratkastu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pojat, oikein meni!
      Ja loput löytyykin sitten sekä Lucyn ja Ronin kommentista, että meidän seuraavasta postauksesta (sieltä löytyy vähän avausta niille kuville).

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.