22. Uusi look!

Toi meen äippä o taas ollu vähä jälkijunas viimeaikoin, niin mä pääti sit ite vähä päivitel tätä plokii. Vähä niinku näi: "Voi ny herranjestas, mikä ploki tääki ny o olevinas, konnei päivityksii tul ku sillotällö. Jos sillonkaa." ;DDD No joo, leikki sikses. Tiättekö, silloin ku mul oli synttärit, ni ereltäväl viikol, tarkemmi sanottun torstain 11.10.2012, mul kävi karsee tuuri. Mää jourui nimittäi trimmerii. Turkikset nypittii taas kerra törkeesti veks. Siis mikä kumma siin o, et' mult ittelt lupaa kysymäti mult viärää mu paras ja tärkein vaatekappale: mu oma turkki. Ja sit tullee tämmäset karseet kelit, niinkoet' sataa lunta ja räntää, tai lämpötila putoo -12 asteesee, tai tuulee tai muut vastaavaa. Ni sit mul änketää joku pirskati villatröijy pääl. Minen ala pukeen mitää, karkuu mää juakse. Ja värise - pelost, en vilust. Enne mää pirättele vaik pual vuat, ennenko näyttäyry siin karsees pinkipunases tröijys tual kylil. Naurualaseksha siin joutuu, sanokaa mu sanonee! Tulis kesä ja kärpäset!

Tält mää ny sit näytä erest.

Ja tält hiukka sivust kattottun.

Ja tält mää näytä takkaa päi, ko sammakko...

...hyäkkää mu kimppuu.

 

Täs me tuijotetaa tiukasti toisiamme. Mää voiti.

Näin käy häviäjälle! Luuseri!

Täs viäl linkki Porin murresanakirjaan. Siält löytyy yleisii ohjeitaki, millail luetaa tätä Murrea. *klik*

Lämmintä alkavaa viikkoa kaikille mukaville blogikamuille!

T: Elli Elviira Eloveena

21. Kallonperän saalistaja

No joo, tulipa annettuu iskälle mojova synttärilahja, noinniinkuin MUN synttäreiden kunniaks. Se oli nyrjäyttäny nilkkas töis, siis just saman päivän ku mul oli toi merkkipäivä. Et krykkyi kans se siält sit tuli jo heti aamupäiväl kotio. Saaraa löhöt soffal pari viikkoo sylikkäi. Se o hianoo. No ei tietenkää se ol hianoo ko sen kinttu o sohjon, mut se sylikkäi makkaamine passaa mul kyl mainiosti. Enkä mää sitä lahjaa antanu, ite se sen haki! Mul ei ollu mitenkää omat tassut täs pelis mukan. Mut on se aika hurjan näköne, se kinttu. Semmone sinisekirjava färine.  Toho alapualel mää laita kummiski kuvii mee aikasemmalt reissult Kallost, varmaa joskus syyskuu pualel oltii siäl viimeks. Sillo se kinttu oli viäl kunnos, et' se pääsi siäl kulkemaa.

Hurja saalistaja työssään.

Tärkeä viesti seuraavalle Kallonperän tallaajalle!

Hmm. Tästä on joku mennyt.

Varmaan tähän suuntaan.

Pahus, taitavat olla liian kaukana.

Juu ei, en viitsi lähteä kuulustelemaan niitä.

Siellä ne ovat, pienen uintimatkan päässä ;)



Törkeetä, tuodaan tämmöseen paikkaan saalistamaan
missä kastuu!

T: Elli Elviira Eloveena

20. Syntymäpäivän satu

Tänään on mun toinen syntymäpäiväni, mä täytän siis kokonaista kaksi (2) vuotta! Sen kunniaksi me päätettiin äipän kans keksiä teille uusi satu. Siellä on taas mukana meen tuttuja ja blogituttuja koiria. Äläkä huolestu, vaikkei juuri sinun nimeäsi näy tekstissä, kyllä säkin siellä mukana olit ;) Kuvituskuvina kuvia iskän, äiskän ja mun eräästä syksyisestä reissusta Inhotulle.

INHOTTUJÄRVEN HIRVIÖ

Ja mähän en sit se hirviö oo. Se on tuolla toisella rannalla.

Elli oli kavereineen lähtenyt Inhottujärvelle leireilemään viikoksi. Mukaan olivat lähteneet kaikki vanhat tutut tosielämästä ja blogistaniasta, sekä muutama muukin kaveri. Arttu ja Basse, Myrsky ja Tuisku, Alfie ja Aslan sekä Paavo ja Papu olivat pystyttämässä isoa joukkuetelttaa. Elli, Rimmi ja Kukka sekä Peppi ja Rilla olivat nuotiopaikalla valmistelemassa ruokia ja loppuporukka oli kuka missäkin. Suurin osa oli komennettu etsimään metsästä puita nuotiolle, jotta ruoka saataisiin valmiiksi. Olli, Ossi ja Bono olivat rannalla onkimassa, samoin Naurava nakki, Mauri-setä, Kaunis Nelli ja Mirkku. Komian kalasaaliin he olivatkin saaneet ja sitähän tuo naisväki nyt sitten perkasi. Viimein kaikki oli valmista ja kalasaaliin paisto saattoi alkaa. Jokainen laittoi itselleen kalan tikun nokkaan ja paisteli sitä kirpeässä syysillassa. Myös prinsessa Minni ja draamakuningatar Doris, vaikka kuninkaallisia olivatkin. Kukapa tästä joukosta ei olisi kuninkaallinen? - Nam, miten hyvää tämä on, sanoi Olli, joka oli hiljattain kärsinyt pahasta ripaskasta. - Toivottavasti tämä pysyy sisälläni. - Me paistetaan teille vielä omppupiirakkaa sanoivat Peppi ja Rilla. Yhdessä tytöt muiden kanssa nopeasti tekivät läjän omppupiirakoita, niin että siitä varmasti riittäisi kaikille. Nam miten herkullista se olikaan ja kaikki katosi parempiin suihin viimeistä murua myöden.

Ruoan jälkeen leikittiin ja pelattiin pelejä ja pidettiin muutenkin hauskaa. Illalla kun oli jo pimeää, alkoi porukka viimein jo mennä yöpuulle telttaan, kukin omiin makuupusseihinsa. Pikkuhiljaa alkoi kuulua tasaista hyrinää teltasta, kun kaikki vaipuivat vähitellen uneen. Grroauh! kuului yhtäkkiä järveltä. - Mikä se oli, Elli pomppasi pystyyn, muutama muukin heräsi säikähtäneenä. GGrrroauuh, GGGrrrrooaauuuuh!! Se oli todella selkäpiitä karmiva ääni. Alfie, joka oli porukan rohkein lähti Aslan perässään katsomaan laiturille. Mitään ei yön pimeydessä kuitenkaan näkynyt. Pikkuhiljaa muutkin tulivat perässä rantaan. Myrsky ja Tuisku katselivat järvelle, ja siellä he yhtäkkiä näkivät kuunvalossa SEN, järven toisella puolella. Se oli hirveän iso ja se oli kolmipäinen. Hui kauhistus, mikä se oikein oli? Sitten se katosi. Mitään ei enää kuulunut eikä näkynyt. - Mennääs takaisin nukkumaan, Ehdotti Olli. Hän ei kovin hyvin nähnyt pimeässä. -Minua pelottaa, sanoi Elli. - Älä huoli, minä voin ottaa sinut kainalooni, sanoi Myrsky. Ja niin Elli meni Myrskyn ja Tuiskun väliin. Unta hän ei kuitenkaan heti saanut.

Juuri kun Elli oli uudelleen nukahtamassa, se kuului taas. GGGRRrrooaaauuuhh!!! GGGRRrrooaauuhh!!! Nyt kaikki pomppasivat ylös kertaheitolla. - Mikä se oli, mikä se oli, supattelivat pienimmät peloissaan. - Nyt kyllä otetaan tästä selvää, sanoi Ossi. - Kuka lähtee mukaan. Mennään lintutornille tähystämään, niin nähdään paremmin. Siellä se taas selvästi näkyi vastarannalla kolmipäinen hirviö karjumassa. Kaikki painautuivat toisiaan vasten. Hetken kuluttua Alfie sanoi: - ei tämä näin voi mennä. Me olemme tulleet tänne leireilemään ja nauttimaan luonnosta. Ei meitä mitkään kolmipäiset hirviöt kyllä säikyttele. Lähdetään ME säikäyttämään se, niin oppiipahan olemaan ihmi...koiriksi. Kaikki olivat samaa mieltä. Yhtenä joukkona he lähtivät kapuamaan lintutornista alas. He palasivat leiripaikalle ja löysivät rannasta veneen, joka tosin oli täyttynyt sadevedestä. Vene tyhjennettiin vedestä ja lastattiin rohkeimmilla koirilla niin täyteen kuin suinkin. Sitten lähdettiin soutamaan ääntä kohden, joka tosin nyt oli laantunut miedommaksi, aivan kuin itkuksi. Viimein oltiin vastarannalla ja lähestyttiin varovasti hirviötä. Yhtäkkiä hirviö kuuli heidän tulonsa ja nousi ylös. Siinä samassa he huomasivat vasemmalla puolella ystävänsä Karhun ja tajusivat, että kolmipäinen hirviö olikin karhun varjokuva. Karhu istui kivellä rannan lähellä ja heilutteli päätään puolelta toiselle, siksi sen varjokuva kaukaa katsottuna näytti kuunvalossa kolmipäiseltä hirviöltä.

-Hei Karhu-herra, mikä sulla on hätänä? huuteli Elli, joka oli rohkaistunut, huomatessaan vanhan tuttunsa. - Vatsaani koskee ja ripaska lentää, vastasi karhu vähän äreästi. Se oli hyvin ymmärrettävää, sillä hän oli mitä todennäköisimmin sairastunut samaan vatsatautiin, kuin Olli, joka sanoikin: - kuule, mulla oli justiinsa sama vaiva, ja voin kertoa, että kurjaa oli. Suorastaan gaameeta. Mulla on kyllä vielä lääkkeet mukana, voin antaa niitä sullekkin. Hän lykkäsi muutaman pillerin karhun kämmenelle. - Mitäs nää tähän auttaa, kun en murentakaan saa alas, tuskaili karhu. - No ota, ota nyt vaan, kyllä se sitten auttaa kun otat sen. Ei se siinä tassussa helpota yhtään oloa, mutta jos nielaiset sen, niin kohta on parempi olla. - No jos mää nyt sitten, sanoi karhu ja nielaisi pillerin. Loput hän laittoi taskuunsa. - Otat yhden aamulla, yhden päivällä ja yhden illalla, niin johan oot kohta kunnossa, opasti Olli vielä. - Nyt, häipykää, minä yritän vähän nukkua, sanoi karhu. Koirat antoivat karhun parannella itseään rauhassa ja lähtivät vähin äänin palaamaan leiripaikalle.

Aamulla koiraporukka heräili herkulliseen ruoantuoksuun. Karhu oli pillereiden avulla parantunut tuotapikaa. Parannuttuaan sillä oli hirveä nälkä ja se oli tehnyt itselleen metsästäjänkeittoa ja päättänyt tuoda loput heille muillekin. Kiitokseksi paranemisestaan. - Nam, hyvää! Kukas metsästäjä tässä on hengestään päässyt? kyseli Elli pilke silmäkulmassaan. - Höh, ei kukaan, siinä vaan on metsän antimia, kuten sieniä ja marjoja, sanoi karhu - ja sisiliskoja ja kärpäsiä ja hämähäkkejä, hän lisäsi vielä hymyillen nähtyään pilkkeen Ellin silmissä. Kiitos sanoi Elli syötyään ja kävi rutistamassa karhua. Muut tekivät saman tempun ja loppuloma vietettiinkin sitten mukavasti karhun kanssa leikkien ja laulaen.

T: Elli Elviira Eloveena

19. Pori Murre, vai mikä se oli?!



Tiättekste, ku toi peuranpaisti pääs loppumaa, ni isoveli riäns hätii ja toi mul taas tämmäse isoluu. Ei se ehkä yht makosaa ol ku peuranpaisti, mut kyl se asijas ajjaa. Jossei mul ol muut puuhaa, ni mää tyästä sitä. Nii tarkota vaa, et jossemmää ol koisimas eli tuutimas eli tirsamaas. Tai jotai. Ni mää oo lurpsu kimpus.

 



 

 

Ja jottei ny kakki luulis et mää valla oo vaa kuarsannu, ni mää pane tähä al viäl pari lenkurakuvaa. Toine o siält louholt, mis me ain välis ollaa käyty. Se o mukavaa, ko mää saa juast iha vappaanas siäl äispä ja ispä kintuis. Mää mihinkää mee, vaik ne kui yrittäis usuttaa, et me ny kattoo mikä siäl o. Emmää, hui kauhistus, siäl vois ol vaik hirvee hirvi. Mitä mää sit tee, jos mää semmoseehe törmää, ossaaks kukkaa sannoo? No ajasit sen poijes, sanos varmaa joku. Millai mää se pois ajasi, kunnemmää muutenkaa uskal mittää?! No haukkusit sen pataluhaks, sanos toine. No joo, kyl mää se varmaa haukkuu ossaisi, mut sithä se kävis päälle ku yleine syyttäjä. Et mitä varte sää mua tollai haukut, mokomaki jänishousu! Joo, mun pualest saa hirveet ol iha rauhas, kunha jättää munki rauhaa.

 

 

Nii, ja tää toine kuvan kuvatus o sit otettu mee yhrelt aamulenkilt, iha vaa muistutuksen, et tälläil pimmeel aikaa kantsii käyttää jottai heijastavvaa tuatet. Ei muute, mut ettei ne autoilijat ajasis mee pääl, me ku ollaa nii piänii, ettei niitte silmä tahro muute erottaa meit tualt maapinna tasalt. Ja tairetaa me muutonki sulautuu toho maastoo ;) Nii ja äippä pyys sannoo, et emännil ja isännil kans. Meinaa ne heijastavat päälle! Ja lapsukaisil ehrottomasti kans!

 

 

Ja toi viimene kuvatus o sit iha muuto vaa. Äippä kuvas ko harakat oli pihas ettimäs sapuskaa. Eiks ookki monta somaa tipuu (lue: paistia) samas ryppääs. Maistuis varmaa sullekki ;)

Turvallista alkanutta viikkoa!

T: Elli Elviira Eloveena

18. Peuranpaistia ihanaa

Läskiä lotinaa,

peuranpaistia ihanaa,

Ellikin joskus popsia saa.

Elikkäs isäntä otti pakkasesta peuraa ja laittoi siitä meille ateriaa. Elli päivysti vieressä ja sai herkkupaloja sekä lopulta oikein luuaterian. Sitä lähdettiin kiiruusti olohuoneen puolelle syömään. Pelkäsin soffan ja maton puolesta ja nostin divaanin päälle Ellin oman patjan. Sen missä se vain harvoin viihtyy. Komensin Ellin patjalle syömään lurpsuaan. Se hyppäsi siihen, mutta murisi minulle. Minä hölmistyneenä, että mitäs peliä tuo on ja menin lähemmäs jolloin Elli murisi uudelleen. Tartuin niskavilloihin kiinni ja otin luun Ellin suusta. Aiokko vielä murista mulle, kysyin. Päästin tytyn irti ja annoin luun takaisin. Ei murissut ja sain ottaa luun uudelleen käteeni. Kaikki Ok. Se on semmonen juttu, että jos isäntäväki sille luun antaa, niin heille ei sitten murista! Piste. Ilmeisesti tuo peuranpaisti oli sitten niin herkullista, ettei sitä saisi kukaan pidellä, saati tulla likikään. Muutaman kerran kuitenkin harjoiteltiin sitä antamista, eli otin luun vielä käteen, pidin sitä hetken ja annoin takaisin kehujen kera. Hienosti sujui, eikä murinaa enää kuulunut. Hyvä tyttö!

Mikäs se tää on?

Tsiisus, ku hyvää! Nams, nams, slurps, slurps!

Tää on mun!

Lurpsuunsa keskittynyt.

Ei meinaa bylly pysyä divaanilla.

Sen verran oli iso paisti, että pieni poruhan siitä tuli, mihin jemmaisi jämät. Juu, mun matonkudeloora oli oikein hyvä piilopaikka ;) Toisena päivänä ei tainnut olla enää muruakaan jäljellä.

17. Parissa paikassa kyläilemässä

SUKULAKUA KATSOMASSA

Olimme tässä taannoin vastavierailulla Artun, Bassen ja Main luona. Ihan aluksi koska olimme Artun ja Bassen reviirillä lähdimme koiranväsytyslenkille ;) Reittimme kulki juurikin sitä tietä pitkin, josta Mai on aiemmin postannut *täällä*. Vaikka olimme Ellin kanssa juuri vähän ennen lähtöämme lenkkeilleet, oli silti mukava lähteä lenkille, kun oli juttuseuraa. Sitä ei yleensä kotona ole. Sisällä sitten joimme teetä nisun kera, njam. Ja katselimme Main tekemiä ihania, upeita koruja sekä tutkeimme korukirjoja. Tuliaisiksi veimme Maille *tämän* korun. Arttu ja Basse saivat pari palloa (jotka taitavat jo olla entisiä ;)).

Ihmisväen höpötellessä omiaan, koirat tekivät tuttavuutta. Lenkki ilmeisesti oli hyväksi, sillä melko rauhalliseen malliin kyläily alkuun sujui. Myöhemmin Elli alkoi murahtelemaan Artulle, kun se punki ilmeisesti liian "iholle". Olisin komentanut Elliä, mutta Mai sanoi, että anna murista vaan, oppii Arttukin olemaan lähentelemättä liikaa. Pari kertaa Arttu(?) kuitenkin joutui jäähylle kevythäkkiinsä, kun oli liian innokas. Ellinhän sinne olisi pitänyt joutua, kun kylässä murisee. Tosin se murina oli vaan semmosta jänishousun murinaa, että "älä nyt viitti tuppaantua", mutta kuitenkin ikävää oman koiran kohdalla. Bassen kanssa Elli tuli vallan mainiosti toimeen, eikä Arttukaan paha ollut, jos ei puskenut liikaa iholle.

Meillä vierähti koko ilta siellä, niin oli mukavaa. Koiratkin alkoivat jo väsähtää. Artun silmät lupsuivat Main sylissä ja Elli oli nukahtanut lattialle. Taisi Basseakin jo vähän väsyttää. Alkoi jo hämärtää kun viimein ymmärsimme lähteä kotiinpäin. Ainoat, epäonnistuneet kuvatkin (3) huomasin ottaa vasta lähdön hetkellä. Kaksi kuvaa oli ihan tärähtänyttä, yhdestä sain hiukan säätämällä vähän paremman. Tosin teknisesti surkea otos on sekin, mutta laitan sen nyt tähän, että on edes yksi kuva visiitistä. Kuvassa ei Elliä näy, sillä se oli jo ovella lähtöä odottamassa ;) Kiitos Mai, Arttu ja Basse, kun saimme tulla teille kylään.

Ihana sukulakukaksikko <3

PIKKURUISIA KOIRANPENTUJA

Ja heti seuraavana päivänä kävin sitten katsomassa ystäväni pienenpieniä koiranpentuja. Elliä en tälle reissulle mukaan ottanut, ettei emo stressaantuisi liikaa. Minussakin olisi jo varmasti tarpeeksi, ulkopuolinen ihminen sentään. Pennut olivat n. viikon-kahden ikäisiä käydessäni silloin. Tässä pari kuvaa pennuista ja emosta:

Ihana vaaleanpunainen vadelmatassu!

Oli mukava taas nähdä ja kiitos kun sain tulla katsomaan pentuja, oli ne kyllä sulosia ja pieniäpieniäpieniä!