torstai 18. toukokuuta 2017

104. Aku lomailee - meillä

Aku-poika on *Venlan* "pikkuveli", vaikka onkin Venlaa vanhempi (ja myös kookkaampi). Itseasiassa se on Elliäkin pari viikkoa vanhempi. Aku on siksi pikkuveli, kun se on myöhemmin  tullut pojan talouteen kuin Venla. Heillä on myös pari kissaa, ja kyllä - Elli on nekin nähnyt. Nuo muut menivät toiseen hoitopaikkaan, mutta Aku tuli meille pariksi viikoksi. Puolet ajasta on jo mennyt.


Oikeastaan Aku ja Elli ovat luonteeltaan hieman samanlaisia, rauhallisia koiria - ainakin sisätiloissa. Ja ainakin nyt täällä meillä. Siinä missä *Venkku* (Venla) menee toohottaa ja pulisee omiaan, nämä kaksi katselee ymmyrkäisenä yhden touhuja, tai Aku nyt on jo niihin tottunut.

Aku käyttää kuonopantaa.

Metsäautotiellä ei yleensä ole ihan hirveästi pelkoa muista koirakoista.
Lenkkeillään mieluummin keskenään, minä ja Aku.

Mitä? Miksi piti pysähtyä?
Onks pakko kuvata ku toisel o tämmöne typeä kuanopanta.
Elli ei pääse Akun ja minun lenkeille mukaan, lenkitän tytyn erikseen. Jos mies tulee mukaan, niin silloin Ellikin pääsee. Ei vaan onnistu, jos toinen tempoo hirveästi hihnassa, vaikka toinen olisi kuinka nätisti. Ja usein se toinenkin provosoituu. Kyllähän Aku muuten kulkee vedonestovaljaissaan ihan nätisi, mutta jos kuitenkin tulee se toinen koirakko vastaan...

Nyt näitä kahta oli hieman vaikea saada samaan kuvaan, mutta onnistuin sentään:

Elli kävi morjestamassa Akua joka huilailee pedillään.

Varmuudeksi olen antanut ruoan yleensä niille eri huoneissa,
mutta onnistui se hyvin yhdessäkin.
Blogin päätähti vielä lempipuuhassaan, eli tuutimassa.
Aurinko vaan on lipsahtanut hiukan ohi.

Löysin jokusen kuvan niiltä ajoilta kun Aku ja Elli vasta tutustuivat:

Aku taisi jo silloin olla Elliin ihastunut.

Elli oli hieman - hmm - ahdistunut.

"Et nuuski enää mun bebaa!"

No, ok! Pidetään sitte hajurakoa, höh!

8 kommenttia:

  1. Jaahas, Elli murunen, sulla on ny oma henkivartija. Onneks Aku on komee, sovitte näin yhteen, meinaan kaunis ja komee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oikee podykaardi ;) Vahinko vaan, ettei se pääse noita hommii kauheesti tuolla ulkona harjottaan, me kun harvemmin lenkkeillään yhdessä. Ollaanks me vähän niinko kaunotar ja kulkuri, Aku ku on vähä niinko reskue-koira.

      Poista
  2. Elli Karamelli, sullahan on kiva ja komee kaveri siellä. Näytätte oikein hyvältä parilta. Mukavat kuvat!
    Aurinkoisia yhteisiä päiviä teille, pitäkää hauskaa ja palveluskunta virkeänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö?! Juu me ollaan niinko pitkä ja pätkä, tai majakka ja perävaunu tai..tai...tai jotain ;)
      Kiitos, kiitos, aurinkoa ja hauskaa sinnekkin! Vähän aikaa sitten oltiin Akun kanssa vahtimassa noiden rillailutouhuja. Ihan hyvin se meni, pari kertaa tosin jouduin iskää komentamaan kääntämään piffit ja pataatit. -Elli-

      Poista
  3. Mukavaa, että on välillä kaverikoira. Meillä ei Ekan kanssa ole ollut juuri koiravieraita ja Eka onkin melko tarkka omasta reviiristään. Sinne ei ole paljon vierailla tulemista.
    Parempi varmasti tuo erikseen ulkoilu, kyllä ne kahdestaan vetäisivät sinut varmasti aivan solmuun hihnojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli tulee kyllä lähes kaikkien koirien kanssa toimeen, mutta tuon Akun kanssa on vähän toinen juttu (siis vieraat koirat on nounou). Elliä pitää vähän patistella lenkille ja lenkillä, kun taas Aku on reipas ja ainavalmis lenkkeilijä. Ongelma on vaan noi vastaanulevat koirat, Elli jäisi pahasti tassuihin, jos joku koirakko tulisi vastaan. Siksi ne on pakko lenkittää erikseen. Ja Aku on iso ja voimakas koira, pääkin ylettyy ruokapöydän tasolle.

      Poista
  4. Elli ihanainen, onko niin, että vähän harmittaa, kun on muita kamuja, etkä ole ihan koko aika keskipisteenä?

    Asiasta ihan toiseen, mikäs tuommoisen kuonopannan tarkoitus on, estäkö se vetämisen, vai haukkumisen? En ole koskaan selvittänyt. Terveiset Ossilasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli: No, myönnetään, kyllähän se vähän harmitti ;) Aku on silti ihan kiva kamu, ei mikään ADHD-tyyppi, joka voi joskus saada mut hermostumaan.

      Emäntä: Vedonestovaljaat auttaa ainakin jonkin verran vetämiseen, kuonopantaa käytin, kun toinen koirakko tuli vastaan. Silloin vedin koiran ihan viereeni ja kuonopannan avulla käänsin koiran reittäni vasten ja vielä niin, ettei se päässyt näkemään sitä toista koiraa.
      PS: Anteeksi kun vastaus on viipynyt, kirjauduin vasta pitkästä aikaa tänne bloggeriin ja huomasin kommenttisi.

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.