tiistai 22. joulukuuta 2015

90. Terveisiä Tallinnasta!

Männä viikolla piipahdettiin taas Tallinnassa. Ehkä joku muistanee kun joskus haikailin sieltä erästä mäyräkoiraa. Kuva silloisesta koirasta löytyy *täältä*  (7. kuva). Silloin jäi harmittamaan etten ostanut sitä, mutta nytpä ostin. Sanoin isännälle jo ennen matkaa, että tällä kertaa mukaan lähtee mäyräpossu, jos sellaisen löydän. Ihan samanmoista en löytänyt, mutta tää on milteistä vielä mageempi, kuin silloin bongaamani.

Selästä löytyy raha-aukko ja masupuolella tyhjennysaukko.
Hieno liivi on koissulla päällään.

Nätti hymy ja punatut pusuhuulet,
viaton katse - ilmiselvästi naiskoira ;)
Tässä on selkeesti asennetta!
En aluksi ostanut tätä, kun mies valitteli, että tää on rumempi kuin se joskus aikoinaan bongattu (höpöhöpö). Lähtöpäivänä kuitenkin mietin että taas kaduttaa jos en osta. Niinpä raahasin miehen puoliväkisin takaisin vanhaankaupunkiin, ja ostin tämän. Vaan miespä ei ollut täysin tyytyväinen ostokseen. Nimittäin satamassa vielä viime hetkellä bongattiin tämmöinen perusversio:




Tää lähtikin sitten miehen matkaan, ja ihan hieno on tämäkin. Ehkä vähän pitkät korvat, ikäänkuin Bassetilla. Tää on pelkkä hyllynkoriste, eli mitään raha-aukkoa ei ole. Mutta kyllä mun ostos on mageempi, vai mitä?
Pyysin myyjää pakkaamaan hyvin ja sanoin, että jos häntä katkeaa matkalla, niin palautan sen ;) Sylissä tuli molemmat mäykyt koko bussimatkan kotiin, sillä en viitsinyt ruveta mullaamaan matkalaukkua linjurin alakerrassa, se taisi olla ilmankin täynnä. Koko ajan pelkäsin, että jompikumpi hajoaa, tai kolahtaa päinyhteen. Mutta ehjänä tuli kumpikin perille.


Ellikin sai tuliaisensa, ja jouluksi on toinen tiedossa :) Kova oli tytyllä ollut ikävä, kun poru oli taas sitä luokkaa, että oksat pois, yöllä kun kotiin tulimme.
Mutta kyllä reissun jälkeen on aina niin mukavaa tulla kotiin, varsinkin kun tietää, että ainakin yksi on kaivannut. Pikkuelli <3

10 kommenttia:

  1. Ihanat tuliaiset! Henkeä pidätellen luin, kun luulin että isännän mäyrä voitti... mutta hienoa, että sun löytämä asenne-mäykky lähti myös matkaanne.
    Voihan itku-Elli <3 olis kiva tietää, mitä koirat tuntee ja miettii, kun lauma ei ole koossa. Kun se itku tulee sitten niin kovana, kun taas tavataan oma väki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi bongasin tuon asennemäykyn ensin, sillä tuskin olisin sitä saanut ostettua, jos tuo toinen olisi löytynyt ensin.

      Elli: Mai, arvaas onko tylsää odotella porukoita kotiin, kun vain velipoika on seurana. Ei oikeen huvita edes leikkii sen kans, kun ei oo sakki kasassa. Kun ne sitte tulee kotiin, niin sydän heittää pari kertaa voltin, ja minä ilmassa - siis heitän voltin ;) Huolellisesti tarkistin heti yöllä matkalaukut ja kaikki nyssykät, valitettavasti ne oli niin kiinni, ettei syvällisempää tarkastusta pystynyt suorittamaan. Ja koko ajan vikisin, että "Jippii, porukat tuli kotiin, jippii, ne tuli viimein. Missä te oikeen olitte? Miksei mua otettu mukaan? Kiva kun tulitte! Ettekä sitte enää ikinä mee mihinkään noin pitkäks aikaa, onko selvä!?"

      Poista
  2. Iiiihanat mäykyt! <3 Hyvä, että ostitte molemmat!

    Oikein hauskaa joulua teille kaikille ja Ellille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Maille tuossa jo kerroin, että en ehkä olisi saanut tuota asennemäykkyä ostettua, jos isäntä olisi bongannut tuon omansa ensin. Onneksi sain omani ekaks, ja molemmathan on silti ihania.

      Kiitos jouluntoivotuksista, samanlaisia sinnepäin. Elli kiittää suukoista ja lähettää sulle ja tytöille kans, siis suukkoja! <3

      Poista
  3. Vaikee noista on valita, että kumpi parempi, että molemmat on parempia, niiku meijän miälestä. Joulumuiskuja Ellille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, molempi parempi :) Hyvä Te!
      Tattis muiskuist, samammoisii sin teil kans!
      - Elli -

      Poista
  4. Molemmat mäykyt ovat tosi kivoja. Ihan erityyppisä vainen. Iloista joulua ja Ellille Ossi-pusut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kivoja on. Kun tuon toisen olen päätellyt tytöksi, lieniskö toinen sitten poika? Iloista joulua myös Ossilaan! Elli kiittää pusuista ja lähettää Ossi-herralle samanmoisia takas <3

      Poista
  5. Kivat on molemmat mäykyt. Ja se kotona oleva varmaan vielä kivempi:)
    Mukavaa joulunaikaa teille ja Ellille paljon maukkaita lahjoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin vaan kummasti tarttui tuommoiset Tallinnasta mukaan ;D
      Mutta tosi on - aito elävä "nakki" on se paras!
      Kiitos jouluntoivotuksista, samoin sinne. Toivottavasti myös Tiitu saa paljon herkkundaaleja ja muuta mukavaa.

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.