tiistai 28. tammikuuta 2014

64. Hyvää uutta vuotta!

Heh, mikä otsikko, ollaanhan sentään jo tammikuun lopussa. Mistä on kuitenkin lyhyt aikahyppy takaisinpäin, marraskuun loppupuoliskolle, kun piipahdimme taas Tallinnassa. Tällä kertaa emme menneetkään vakikuskimme kyydissä vaan erään paikallislehden lukijamatkalle. Tässä kuvia reissulta ja tallinnan joulumarkkinoilta:

Bussissa jo saatiin heijastimet ja parkkikiekot lukijalahjana ja
hotellihuoneessa odotti vielä yksi yllätys - suklaarasia. Nam!

Tällaisia kojuja oli myyjiä varten sinne tuotu.

Paljon oli samaa tavaraa eri kojuissa
Väkeä ei vielä tässä vaiheessa ainakaan kauheasti ollut.
Hyvin mahtui liikkumaan.

Mm. komeita päähineitä oli kaupan.
Huomatkaa tuo oikeanpuoleinen viikinkimalli ;)

Katajainen kansa olis tahtonut suolasalkkarin,
vaan ei päässyt yksimielisyyteen mallista.

Mää niin olisin tahtonut tään, vaan oli jonkun mielestä turhan kallis.
Olis sitten Ellin kanssa vertailtu "kuin kaksi marjaa" ;)

Hauska roskis. Tuosta pikkukuvasta pitäis nähdä,
mistä se oli tehty. Eli kävyistä. Tää menis "to do" -listalle

Täs on mun uus käsveska. Siis toi isompi punainen.
Tosin se jäi vielä toistaseks tuonne rapakon toiselle puolelle.
Eihän se maksanutkaan kuin tonni - puoltoista.
(sorry toi salamanheijastuma lasista)

Ihanainen pingukuoro lauleskeli näyteikkunalla.
Ei se tosin ulkopuolelle kuulunut,
mutta saatoin kuvitella heidän laulavan kauneimpia joululauluja ;)


Tuliaiset: hahtuvalankaa joulutorin liepeiltä, teetä ja Olde Hansan manteleita joista ehdein toisen pussin syömäänkin heti kotiuduttua ja kärsein siitä koko viikon odottaessani leikkauspäivää. Cernit-massat oli tarjouksessa jossain putiikissa puolta halvemmalla kuin Suomessa. Ja riipus, joka tulee johonkin helmityöhöni somistukseksi.

Lisäks vielä tällainen kolmiuolotteinen muki. Mäyriäisen kuono siis ulkonee mukista.

Sitten vielä blogin päätähteen:
Typykkä etsii määrätietoisesti leluaan.
Lieniskö kyseessä Urho Uguli, se se yleensä aina on.
Sekin raasu tulee pian tiensä päähän, aika riekaleilla on jo.
Isoveli, jos näät tään, ja matka vie Ikeaan, tua mulle uus Uguli, pliis! T: pikkusiskosi Elli

Tytsy suostui sentään poseeraamaan hetken, kun kehotin pysymään paikallaan.
Tuosta se yleensä kaataa lelulooran, ja ihan tahallaan vieläpä.
On sitten helpompi hakea haluamansa.
Siivotkoot äippä ylimääräiset ;)

10 kommenttia:

  1. No hyvää uutta vuotta tännkein puolelle blogii. Ihania tavaroita olet kuvannut. Aika stärä laukku, mutta oli sillä siisti hintakin. Kuinhan se nyt niin kallis oli, kun lompsa ei ollut kuin 143? Niin ja eurojahan tuolla lahden puolella käsitellään:) Tuommoisen mäyriäismukin muistelen nähneeni:) Terkkuja ja Ellille muiskut Ossilta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, samoin vielä sinne Ossilaankin! En ihan varmaks muista tuota laukun hintaa, mutta jotenkin muistelen, että n. 1400;- En osaa hinnaneroa sanoa, johtuiskohan kokoerosta? Enkä kyllä käynyt kurkkaamassa kassin sisälle, olisko siellä ollut jotain erikoista. On toi kyllä kukkarollekin aika kova hinta. Juu, eurothan siellä tosiaan on käytössä. Muki sentään nököttää kirjahyllyssä, vaikken sitä veskaa (vielä ;) ) saanutkaan. Kiitos, välitetään terkut ja muiskut, samanmoisia Ossille!

      Poista
  2. Párek lähettää suloiselle Ellille ihastuneet terveiset ja me kumpikin toivotellaan teille oikein sujuvaa ja onnekasta vuotta 2014. Kivat kuvat Tallinnasta!

    Aijai, ihan tuli mieleen muutaman vuoden takainen joulumarkkinoilla piipahdus. On siellä ihan kiva käydä. Minä olisin ehdottomasti myös hankkinut mäykkymukin - laukku olisi kyllä jäänyt sinne. Hinta on turhan suolainen meikäläisen kukkarolle. Vielä usemapi vuosi sitten ostin noilta markkinoilta paikallisten taideopiskelijoiden kojusta pienen naispatsaan. Sen jälkeen en ole niitä nähnyt missään myynnissä Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä ja vuositoivotuksista!

      Oli ihan kiva piipahtaa siellä markkinoilla ja nähdä se tavarapaljous. Mieli olis tehnyt ostella kaikenlaista, mutta kukkaronnyörejä pidettiin suht'tiukalla. Muki on kiva matkamuisto, niitä muistoja onkin jo kertynyt kirjahyllyyn jokunen. Muki oli sisältä lasitettu, samoin yläreunasta ulkopuolella, mutta loppu olikin ihan lasittamatonta, joten käyttömukiksi siitä ei ole. Toi laukku on kyllä ihana, mutta hinta ihan hirveä. No onneksi olit ajoissa liikkeellä, jos niitä ei kerran enää missään näy, ja varsinkin jos patsas oli mieleinen.

      Poista
  3. Hyvää Uutta Vuotta teillekin!
    Mahtavia mäyräkoirahilpetöörejä tuolla reissun päällä ootte nähneet! Onneks olivat (ainakin osa) niin kalliita, ettette joutuneet hilaamaan niitä kassikaupalla kotiin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ja samoin vielä kerran sinne teillekin!
      No eikö? Hahahaa, sanoppas muuta, ONNEKSI! Jossei meen iskä pitelis kukkaronnyörejä tiukalla, äippä ostais koko Tallinnan tyhjäks mäykkysälästä! (Siis lottovoiton osuessa kohdalle.)

      Poista
  4. Ilosta uutta vuotta ja ku ei tiedetä millon taas palaatte langoille, niin me varoks toivotetaan vaput ja juhannukset samaan syssyyn. :D

    Tiätysti kyl toivotaan, että tuutte ilmoileen ees kerran kuussa kuulumisia, pliis, vaik ei tätä saa ottaa käskynä, vaan nöyränä toiveen. Juu.

    Väsky olis kelvannu meijän äipälle kans. Muiskut teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja samoin vielä sinne teillekin. Ja kiitti vappu- ja jussitoivotuksista kans, sitä samaa myös teille. Tosta äipästä kun ei tosiaankaan tiedä. Ei sen vissiin pitäny näin kauan lorvotella, mutta niin vaan on soffan nurkkaan jääny näpertelemään jotain muka käsitöitä. Mä kyllä yritän toteuttaa ton teen toiveen, elikkäs muistuttelen äipälle tosta kuulumiskertomuksista, eiköhän se tosta kuitenkin tokene, kunhan tottuu tähän uuteen vuosilukuun.

      Joo, eiks ookkin kiva veska, tommosen kans olis meijänkin äipän kelvannu mennä kaupan kassalle maksamaan maitotölkkii... ;) Kiitti muiskuista, samanlaisia myös sinne teille, pojat ja teen äipälle ja iskälle kans. T: Elli

      Poista
  5. Mistä tunnistaa mäyräkoiran omistajan? Reissussakin bongailee ihan huomaamattaan kaikkea mäyrismäistä ;D Itsehän hihkun aina reissussa (ja kotosallakin), jos jossain vilahtaa edes hännänpää nakkikoirasta :) Tuollainen kahvikuppi piristäisi kyllä varmasti arkiaamua! Niin ja ihanaa uutta vuotta teillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin! Silmillä on varmaan jotkut suodatuslasit, mitkä suodattaa verkkokalvolle kaiken mäyriksiin liittyvän ;) Ja jos jossain tosiaan näkyy mäyriäinen, niin tällä emännällä ainakin on vaikeuksia olla menemättä lirkuttelemaan sille mäyriäiselle. En kuitenkaan mene vaikka kuinka mieli tekisi, ellei toinen ole just sen näköinen, että kaipaa juttuseuraa. Kahvikuppi on kiva, mutta vain matkamuista, ei sitä varmaan ole tarkoitettukaan käyttömukiksi, vaikka sisältä onkin lasitettu.
      Hih, kiitos samoin vielä sinne teillekin! :)

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.