sunnuntai 17. helmikuuta 2013

33. Eräänä kauniina ystävänpäivänä

Emännän saamattomuuden takia tää postatus tulee vasta nyt, vaikka piti jo perjantaina väkertää tää. Mutta eikös ystävänpäivä oo vaikka joka päivä?  :) Että hyvää ystävänpäivää sullekin sinne ruudun taakse!

No niin, viime torstaina, elikkäs ystävänpäivänä, lähdimme Ellin kanssa katsomaan ystäviämme *Arttua, Bassea ja Maita*. Aluksi mentiin koirapuistoon, jollaisessa olimme ensi kertaa. Saimme olla omissa oloissamme, muita koirakoita ei näkynyt. Hyvä niin. Koirat olivat kuin eivät tietäisikään toisistaan mitään, kukin puuhasteli omiaan. Mutta todennäköisesti ne kuitenkin salaa seurasivat, mitä toinen puuhastelee. Muutaman kerran kiertelimme lumeen tallattua polkua pitkin ympäri, koirat sulassa sovussa edellämme.
Ennenkuin menimme heidän kotiinsa, päätettiin vielä kiertää lenkki koirien kanssa, se sama kuin silloin viime kesänäkin. Teki todella hyvää itsellekin kiertää se lenkki, ja mukavaa kun oli vihdoin lenkkiseuraa. Ja näin uuvutimme koirat hienosti ;)

Sisällä koirat saivat herkullisen aterian ja Ellikin suorastaan hotki ruokansa. Juu kyllä sillä nykyään on hyvä ruokahalu, vaikka joskus (nykyään enää lähinnä juoksujen aikaan) vähän kranttuileekin. Emännillekin oli tarjolla ihania herkkuja. Koirille veimme Ellin kanssa ystävänpäivätuliaisiksi tuollaisia AM:n blogista bongattuja *puuhapalluraisia*. Niiden kanssa koissuilla vierähti tovi aikaa, ja ensimmäisenä väsähti Basse. Arttu ja Elli jatkoivat purupallojen työstöä ja vaihtelivatkin niitä välillä. Elli jopa intoutui härnäämään Arttua vähän väliä. Se kiersi puuhapallon palanen suussaan kuikkimaan välillä toiselta oviaukolta ja välillä toiselta ja saikin Artun  peräänsä. Myöhemminkin Elli vielä kävi oikein pyytämässä Arttua leikkiin. Oon oikein ylpeä tytsistä, että oli edes yritystä leikeistä, kun yleensä toisten koirien kanssa se paremminkin on "seinäkukkasena". Niin, se Basse uuvahti kesken puuhapallon työstön ja jätti Ellin ja Artun jatkamaan hommia ja tuli meidän jalkoihimme pitkäkseen teenjuonnin ja herkuttelumme ajaksi.

Kun viimein ymmärsin alkaa tekemään lähtöä, olivat kaikki koirat pötköllään kuka missäkin. Elli taisi olla pöydän alla. Ajattelin, että huomaako se ollenkaan, että teen lähtöä, mutta sillä aikaa kun kävin veskissä oli tytsi herännyt. Meinas vissiin, että kylässä on kivaa, mutta kotona paras. Ressukka oli kans niin uupunut, että nukkui koko automatkan. Tässä vielä kuvapläjäys visiitistä:



Artulla puuhalelu suussaan. Basse ujostelee.

Elli tutkii Bassea. "Hei , ollanks me nähty jossain?"

Bassea ramasee.


Artun ja Ellin piirileikkiä. Elli tuolla Artun pään takana.

"Leikitäänks Arttu vielä?" - "No, ilman muuta. Heti valmis kuin partiopoika!"

Ellin korvatkin menivät ihan hujan hajan, miltei vaakasuorassa.
Bassekin haluaa mukaan leikkiin.

"No, jos mää vähä murjotan tääl tuolin al', ni huamaaks noi pojat mua?"

"Basse! Mamma, Basse kiusaa, ku toi täti yrittää ottaa musta filmaattisen kuvan!"

"Nonni, koitetaas ny uurestaa, ku toi rääpäle on pois tieltä"

"Jos kertta Artustaki, ni kyl mustaki saa ottaa filmaattisen kuvan, eiks jeh?"
Kiitos, että saimme tulla teille kylään, meillä oli niin mukava ystävänpäivä!

14 kommenttia:

  1. IIk, mitä kuvia ;) Artun kynnet leikkaamatta ja Bassella takkutukka, mutta onneksi Elli pitää naiskauneutta yllä ;))

    Mukava ilta oli, ja kaikille teki hyvää porukalla saatu kunnon ryhmäliikunta ja ulkoilu. Kiitos siis käynnistä :)

    PS: toi viimeinen kuva... mistä Basselle tollanen alahuuli on ilmestyny ;D)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuvienoton jälkeenhän Artun kynnet lyhenivät, yks vähän liikaakin, niin luin jostain ;) Basselle sopii niin lyhyt kuin pitkäkin tukka. Siks toiseks oli Ellilläkin hiukan ylivenähtänyt pörrö ;)

      Seurassa kun ulkoilee, tulee "vahingossa" liikuttua enemmän kuin on ajatellutkaan. Kiva kun saatiin tulla, meillä oli kivaa kaikilla, ja Ellikin tuli kuorestaan esiin. Ihan kuin Basse mutristelis että ota nyt mustakin kuva kun Artustakin otit :)

      Toi Bassen alahuuli on hauska, itteäkin nauratti kun sen näin koneella. Kameran näytössähän ei kaikkia yksityiskohtia välttämättä huomaa.

      Poista
  2. Oi koirakaveri ja ihmiskaverivisiteeraukset ovat niin mukavia!! Me asumme Main kanssa vähän liian kaukana toisistamme, mut ollan onneksi nähty pari kertaa. Komeita herroja en ole kerennyt vielä tapaamaan. Elli:lle suukkoja Ossilta, terveisiä M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Juu, oon noista teen blogeista lukenut, että ootte tavanneet. Mukavaa kun on samanhenkista seuraa, ja mitäpä muuta (askartelevat) mäykkyihmiset olisivatkaan? ;) Herrat on komeita niin kuvissa kuin luonnossakin. Ja vaikken Ossia ole luonnossa nähnytkään, niin kuvien perusteella voisin siitä sanoa samaa. Komealle Ossille vastasuukot T: Elli ja emäntä

      Poista
  3. Näyttää siltä että teillä on ollut sellainen "ai että meillä kaikilla oli niin mukavaa" -hetki. Ihania koirakavereita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites se laulu menikään: "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana". Ellin koirakaverit oli kivoja, ja olen erityisen otettu siitä, että typykkä rohkaistui, eikä koko ajan kulkenut pitkin seinänviertä.

      Poista
  4. Voi, miten ihanalta teidän yhteiset hetket näyttävät! Kyllä ystävät on loistavia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pelkästään näytä, vaan olivat sitä! Ystävät on parhautta! :)

      Poista
  5. Oih ja voih, mikä reissu teillä on ollut! Ihania kuvia koissuista ja Bassen mutruhuuli ON söpö! <3 Mukavaa, että Elli oli rohkeasti mukana leikeissä. Uskon, että kaikki olitte uupuneita kyläilyn päätteksi, etenkin koirat. Silloin uni maittaa, kun on puuhailtu ensin kaikkea kivaa.

    Terkkuja sinne ja ELlille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä oli huippukivaa! Heheh, toi ON kyllä tosi hauska toi Bassen alahuuli :) Joo, oli tosi hienoa, kun se leikki poikien kanssa. Ehkä se alkoi muistamaan pojat, vaikka edellisestä kerrasta olikin aikaa. Mä piristyin kummasti vierailusta, mutta pimeässä kotiinpäin ajelu oli kyllä väsyttävää. Että maittoihan se uni sitten seuraavana yönä ;)

      Poista
  6. Onpas teillä ollukki hauska päivä! Oot Elliseni aivan oikeessa; kyllä munki mielest ystävänpäivä on joka päivä, näin on. Olispas kyllä tosi hauska joskus pitää porukalla mäyräkoirien kokoontumisajot, siinä meissä oliski ihmisillä ihmettelemistä! Bassella on hauska pusuhuuli, mun siskolla oli samanlainen mut se oliki noutaja, ni mä luulin että semmosia on vaan noutajilla. Mahtavaa ystävänpäivää sulle Elli tänään kans, ja pusuuujaaa *puuh* t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva olikin, pojat oli niin mukavii. Juu, oikeessa olen vaikka väärässä kuljen ;) Olis kyllä kiva nähdä livenä kaikki blogikamut, mut äippä veikkaa, et' mulle olis kyl paree yks tai kaks koirakkoo kerrallas, ko muuten mää koreilen vaan seinäkukkasena. Elikkäs en osaa olla isossa laumassa, vaan mökötän yksikseni. Toi Basse on tommonen veikistelijä, me tirskuttiin äipän kanssa, ku nähtiin toi kuva tietsikan näytöllä. Hih, osaaks noutajatkin mutristella huuliaan? Tarttee kysyy äipält, se vissiin tietää, ku niil on joskus ollu laporatorion noutaja, aikaa ennen Kapu-beaglea. Kuule, Mauri-setä, ihan yhtä mahtavaa ystävänpäivää sullekin ja pusumuiskauksia sullekkin *puuuh* (oot sää mahtava pusuttelija)!

      Poista
  7. Vitsit teillä on ollut kivaa! Hauskoja kuvia. Palvelijatar sanoo, että jos hän olisi kymmenen vuotta nuorempi, minulle hankittaisiin heti kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyl tosi kivaa. Vaikka olis oma kaveri (mäykkysisko tai -veli), niin silti olis kivaa välillä nähdä muitakin kamuja. Arttu ja Basse on kyl valioyksilöitä! Mun lisäks tietty ;)

      Poista

Kiitos kommentista!
Kommenttisi näkyy hieman viiveellä, sillä takistan ne ennen julkaisua.